Mainos
Mainos

Euroopan neuvosto huolissaan Tallinnan tapahtumista

EN:n parlamentaarisen yleiskokouksen puheenjohtaja sanoo olevansa pettynyt siitä, ettei Viro kuunnellut patsasasiaa koskevia vetoomuksia, joita hän aiemmin tänä vuonna esitti niin virolaisille kuin venäläisillekin.

Euroopan neuvosto on ilmaissut huolensa Tallinnassa puhjenneista mellakoista. Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen puhemies Rene van der Linden pahoitteli Viron viranomaisten päätöstä siirtää kiistelty Pronssisoturi-patsas, koska kiista hänen mukaansa syventää kuilua maan virolais- ja venäläisväestön välillä.

Linden sanoi olevansa pettynyt siitä, ettei Viro kuunnellut patsasasiaa koskevia vetoomuksia, joita hän aiemmin tänä vuonna esitti niin virolaisille kuin venäläisillekin.

Puhemies sanoi ymmärtävänsä, että patsas on kiistanalainen, koska se symboloi kivuliaita hetkiä Viron ja Venäjän menneisyydestä.

- Juuri tämän vuoksi sotilaiden, joita tällä muistomerkillä muistetaan, olisi pitänyt antaa levätä rauhassa eikä käyttää heitä poliittisena aseena, hän jatkoi.

Schröder paheksuu patsaan siirtämistä

Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder luonnehtii Pronssisotilaan siirtämistä pois paikaltaan loukkaukseksi niitä venäläissotilaita kohtaan, jotka kaatuivat taistellessaan fasismia vastaan.

Schröderin mielestä "Viron tapa käsitellä nuorten venäläissotilaiden muistoa osoittaa huonoa makua ja epäkunnioitusta".

Schröder kertoi näkemyksestään tavatessaan ay-väkeä Riedenbergissä Etelä-Saksassa.

(MTV3-STT-BNS)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme