Mainos
Mainos

Euroopassa suurisku ihmissalakuljettajia vastaan

Poliisi on pidättänyt 75 ihmistä Euroopan laajuisessa iskussa ihmissalakuljettajarinkiä vastaan. Rinki oli salakuljettanut EU:n alueelle ihmisiä Irakista, Afganistanista, Kiinasta, Turkista ja Bangladeshista.

Suurin osa pidätetyistä on irakilaisia tai heillä on yhteyksiä Irakiin tai sen naapurimaihin. Myös salakuljetetuista suurin osa on ollut lähtöisin Irakista.

Viranomaisten mukaan ringin tärkein kohdemaa on ollut Ruotsi, johon ihmiset on kuljetettu yleensä Irakin ja Turkin kautta Euroopan halki. Salakuljettajien arvellaan suosineen Ruotsia, koska oleskeluluvan saanti on verrattain helppoa ja koska maassa on jo ennestään paljon irakilaisia. Viime vuonna maasta haki turvapaikkaa 18 500 irakilaista.

- Moni heistä on tullut (Ruotsiin) tämän ringin kuljettamana, mutta on mahdotonta tietää kuinka moni, sanoi Hans Knutsen-Öy Ruotsin keskusrikospoliisista.

Ruotsin lisäksi pidätyksiä tehtiin Belgiassa, Ranskassa, Saksassa, Kreikassa, Irlannissa, Norjassa, Hollannissa ja Britanniassa. Yksistään Ranskassa pidätettiin 27 ihmistä, joiden joukossa oli poliisin mukaan myös salakuljetusringin johtaja.

Salakuljettajat olivat perineet Eurooppaan haluavilta jopa 12 000 euron palkkioita. Viranomaisten mukaan salakuljetettuja on ollut paljon. Pidätettyjä uhkaavat enimmillään 10 vuoden vankeusrangaistus ja 750 000 euron sakot.

Eurooppalaisen poliisijärjestön Europolin koordinoimaa "Operaatio Bagdadia" oli valmisteltu kaksi vuotta. Operaatioon osallistui kaikkiaan yli 1300 poliisia ympäri Euroopan.

Keskusrikospoliisin mukaan Suomessa ei ole tehty tapaukseen liittyviä pidätyksiä.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme