Mainos

Facebookin käyttäjä voi pian tarkistaa, haksahtiko hän venäläisiin trollipostauksiin

Somejätti Facebookin käyttäjät voivat pian tarkistaa, ovatko he seuranneet julkaisuja, joiden katsotaan olleen osa Venäjän pyrkimyksiä vaikuttaa viime vuoden presidentinvaaleihin Yhdysvalloissa.

Yritys julkaisee vuoden lopussa ohjelman, jolla käyttäjät voivat tarkistaa, ovatko he tykänneet Facebook- tai Instagram-sivuista, joilla on ollut yhteyksiä Venäjän internetpropagandan välittäjänä pidettyyn Internet Research Agencyyn.

Tarkistusohjelma kattaa vuoden 2015 tammikuun ja viime vuoden elokuun välisen ajan.

Yhdysvaltain kongressi on painostanut Facebookia ja muita verkkoyrityksiä kertomaan ihmisille, jos nämä ovat altistuneet venäläiselle disinformaatiolle vaalien alla.

Pelkästään Facebookissa noin 126 miljoonan amerikkalaisen arvioidaan altistuneen venäläistrollaukselle vaalien alla. Instagramissa altistuneita käyttäjiä oli arviolta 20 miljoonaa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot