Mainos
Mainos

FBI varoittaa uusista iskuista

USA:n liittovaltion poliisin FBI:n mukaan al-Qaida-verkosto on suunnittelemassa terrori-iskuja symbolisesti merkittäviin kohteisiin. Iskujen on tarkoitus aiheuttaa laajaa vahinkoa maan taloudelle ja samalla surmata suuria ihmismääriä.

Varoituksen mukaan iskuja on tarkoitus tehdä kohteisiin, joilla on merkittävää symbolista arvoa, ja lisäksi aiheuttaa mahdollisimman suurta henkistä tuskaa. Varoituksessa ei kuitenkaan ole mitään tietoa ajasta, paikasta tai tekotavasta.

FBI:n tiedote poikkeaa kuitenkin aiemmista varoituksista siten, että siinä käytetään epätavallisen suoraa kieltä vaaran laajuudesta. Kohteiden ennakoidaan olevan yhä lentoliikenteessä ja energiantuotannossa, kuten esimerkiksi jalostamoissa ja ydinvoimaloissa. Samoin merkittävät kansalliset kohteet, kuten sillat ja muistomerkit, ovat vaarassa.

Hallinto ei ole silti vielä nostanut maan valmiustasoa. Valkoinen talo sanoo kuitenkin ottaneensa uusia askelia mahdollisten iskujen torjumiseksi.

FBI on viime aikoina varoitellut myös mahdollisista iskuista maan rautateitä kohtaan samoin kuin energia-alaa kohtaan. Mahdollisista iskuista sairaaloihin on myös varoitettu. FBI:tä on viime aikoina arvosteltu terävästi siitä, että se ei ole valmistautunut riittävän huolellisesti terrorin torjuntaan maan rajojen sisällä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme