Mainos

Filippiinien presidentti kääntää selkänsä lännelle ja lähtee Venäjälle tapaamaan Putinia

Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte lähtee tänään Venäjälle, jonne hän matkustaa tapaamaan sankariaan, presidentti Vladimir Putinia.

Duterte haluaa ostaa Venäjältä aseita ja tiivistää maiden suhteita. Duterten aikana Filippiinien suhde perinteiseen liittolaiseen Yhdysvaltoihin on viilentynyt selvästi.


Duterten on määrä tavata Putin torstaina. Hän on kuvannut Putinia "lempisankarikseen", koska tämäkin pitää aseista ja metsästyksestä.


Matkan päätavoite on Duterten mukaan sopia täsmäohjautuvien ammuksien hankinnasta Venäjältä. Duterte haluaa käyttää niitä maan eteläosissa taistelevien ääri-islamistien kukistamiseksi.


– Meilläkin on täsmäaseita, mutta ei yhtä tarkkoja.


Duterte on selvästi jäähdyttänyt suhteita Yhdysvaltoihin, joka hallitsi Filippiinejä vuosikymmenten ajan ja on ollut perinteisesti maan tärkein sotilaallinen liittolainen ja suojelija. Duterte on rajoittanut yhteisiä sotilasharjoituksia, estänyt filippiiniläisten joukkojen osallistumisen partioihin Etelä-Kiinan merellä ja vaatinut amerikkalaisten joukkojen vetämistä pois Filippiineiltä.

Hän syyttää Yhdysvaltoja tekopyhyydestä ja pienten maiden sortamisesta.


Kiina pyrkii laajentamaan vaikutusvaltaansa Filippiinien lähistöllä Etelä-Kiinan merellä, mutta Duterte on tästä huolimatta pyrkinyt läheisempiin suhteisiin Venäjän lisäksi myös Kiinan kanssa. Taustalla on se, että Kiina ja Venäjä ovat pidättäytyneet arvostelemasta Duterten kovia otteita huumekaupan vastaisessa taistelussa. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot