Mainos

Filippiinit: Jolon panttivankeja elossa

Osa Abu Sayyaf-muslimisissien panttivangeista on nähty elossa Filippiinien armeijan hyökkäyksen alkamisen jälkeen. Asiasta ilmoitti Filippiinien presidentti Joseph Estradan edustaja Ricardo Puno eilen.

Abu Sayyaf-sissi

Puno kertoi filippiiniläisen radioaseman haastattelussa, että vangit on jaettu kolmeen ryhmään. Hän kertoi, että osa vangeista olisi nähty elossa maanantaina. Puno ei kertonut, ketkä vangeista olivat kyseessä.
Hänen mukaansa Filippiinien hallitus kuitenkin uskoo, että kaikki Jololle siepatut olisivat vielä hengissä.
Abu Sayyaf sisseillä on yhteensä 22 panttivankia. Heidän joukossaan on 16 filippiiniläistä, kolme malesialaista, kaksi ranskalaista ja yksi amerikkalainen. Filippiinien armeija ryhtyi hyökkäykseen Abu Sayyafia vastaan lauantaina.
(STT-Reuters-AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot