Mainos
Mainos

Fischler: EU voisi luopua vientituista

EU on valmis keskustelemaan vientitukien poistamisesta kokonaan, kertoo maatalouskomissaari Franz Fischler.

Euroopan unioni on valmis keskustelemaan kaikkien maatalouden vientitukien poistamisesta, sanoi EU:n maatalouskomissaari Franz Fischler tänään Genevessä. Hänen mukaansa EU:n lähtökohtana keskusteluissa on kaikkien erilaisten tukimuotojen poistaminen.

Fischler keskusteli maatalousneuvottelujen tilanteesta maanantaina Genevessä Yhdysvaltojen, Japanin, Australian, Uuden-Seelannin, Brasilian, Intian ja Mauritiuksen edustajien kanssa.

-Kaikki osoittivat vahvaa sitoutumista Dohan kierroksen neuvottelujen päättämiseen ja korostivat aiempaa suuremman joustavuuden tarvetta, Fischler sanoi.

Fischler muistutti, että EU pyysi kehitysmaita viime vuonna nimeämään ne tuotteet, joilta vientituet pitäisi niiden mielestä poistaa. -Kehitysmaiden tehtävä on sanoa, minkä tukien poistamisesta ne ovat kiinnostuneita. Jos ne sanovat "kaikkien tuotteiden", niin meidän on keskusteltava siitä, komissaari sanoi.

Keskusteluja voidaan Fischlerin mukaan käydä edellyttäen, että keskustellaan kaikista vientien muodoista. Mukaan on silloin otettava myös sellaiset tukimuodot kuin Yhdysvaltain ruoka-apu ja vientiluotot.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme