Mainos
Mainos

Floridan lentoturman syynä laiminlyönnit

Amerikkalainen onnettomuustutkintalautakunta on julkistanut loppuraporttinsa Floridassa runsas vuosi sitten tapahtuneesta lentoturmasta, joka vaati yli sadan ihmisen hengen. Matkustajakoneen maahansyöksyn syyksi todettiin paitsi lento- ja huoltoyhtiön laiminlyönnit, myös puutteelliset turvallisuusmääräykset.

Yksikään koneessa olleista 110:sta ihmisestä ei pelastunut. Tuhoisaan maahansyöksyyn johtaneet tapahtumat käynnistyivät koneen lastiruuman etuosasta, mihin oli sijoitettu kemiallista happea sisältäneitä generaattoreita. Happivuoto ja yhden tai useamman generaattorin aktivoituminen aiheutti tulipalon, minkä seurauksena kone menetti hallittavuutensa.

Onnettomuustutkintalautakunta pitää mahdollisena, että ohjaamoon tunkeutunut savu ja kuumuus tekivät miehistöstä toimintakyvyttömän.

Loppuraportissaan lautakunta arvostelee lentoyhtiötä siitä, ettei se kontrolloinut tarkemmin käyttämänsä huoltoyhtiön, SabreTechin, tekemisiä. ValuJetin olisi pitänyt lautakunnan mielestä varmistaa huoltohenkilökunnan tienneen, ettei yhtiö saa kuljettaa vaarallisia aineita. Huoltoyhtiön taas todetaan syyllistyneen huolimattomuuteen kuljetusjärjestelyissä ja happigeneraattoreiden tunnistinmerkinnöissä.

Kovakätisimmin tutkintalautakunta tukistaa liittovaltion ilmailuhallintoa, joka ei ollut antanut määräystä savunilmaisimien ja palonsammuttimien asentamisesta lastiruumiin. Kansallinen turvallisuuslautakunta suositteli kyseistä varotointa jo vuonna 1988. Nyt Yhdysvaltain hallitus on määrännyt palovaroittimet ja sammuttimet otettaviksi käyttöön kaikissa koneissa kolmen vuoden sisällä.

Lautakunta arvioi, että varoitusjärjestelmä olisi mahdollistanut turvallisen pakkolaskun ja siten luultavasti estänyt ihmishenkien menetyksen.
(MTV3/Pekka Karppinen)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme