Mainos
Mainos

Fossiilivarasta uhkaa 45 vuoden vankeustuomio USA:ssa

Korvaamattoman fossiilin Yhdysvaltain Utahissa varastanut mies saattaa joutua kymmeniksi vuosiksi vankeuteen.

35-vuotias mies vei helmikuussa mukanansa 190 miljoonaa vuotta vanhan dinosauruksen fossilisoituneen jalanjäljen ja heitti sen myöhemmin Colorado-jokeen.

Fossiilia ei ole onnistuttu löytämään joesta laajoista etsinnöistä huolimatta.

Miestä syytetään muun muassa valtion omaisuuden varastamisesta, sen vahingoittamisesta, sekä todisteiden hävittämisestä. Pahimmillaan syytettyä uhkaa 45 vuoden vankeustuomio, kirjoittaa The Guardian.

Miestä edustavan asianajajan mukaan syytetty oli ainoastaan kiinnostunut fossiilista eikä tällä ollut minkäänlaista aikomusta myydä fossiilia eteenpäin.

– Hänestä tuntuu aivan kamalalta. Hän ei ymmärtänyt syyllistyvänsä vakavaan rikokseen, sanoi asianajaja uutistoimisto AP:n mukaan. 

Tapauksen oikeuskäsittely alkoi tänään.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme