Mainos
Mainos

Fouganthinen armahdus herätti tunteita Ruotsissa

Eriryisesti kolmoismurhatragedian tapahtumapaikassa Åmselessa toivottiin, että Nikita Joakim Fouganthinen vankeustuomiota olisi jatkettu.

Kolmoismurhaaja Nikita Joakim Fouganthinen armahdus on ollut suuri uutinen Ruotsissa. Åmselen kirkon vahtimestari Dan-Axel Karlsson oli mukana, kun ruumiit löydettiin Åmselen hautausmaalta vuonna 1988.

- Ei ole hyvä, että hänet armahdettiin. Mutta mitäpä sille voi. En tiedä, miten väki täällä reagoi, sehän on hyvin yksilöllistä, Karlsson sanoi uutistoimisto TT:lle.

Hänen mukaansa Åmselen murhista ei enää puhuta kovin paljon.

- Ne halutaan unohtaa. Nyt niistä saatetaan taas alkaa puhua.

Yhdeksän vuotta Åmselen kirkkoherrana ollut Marie-Louise Marsjögård ei yllättynyt armahduksesta. Hän muistutti, että tärkeintä on sovitus.

Kylän 250 asukasta ovat muun muassa rakentaneen erityisen Sovituksen paikan kirkon viereen.

- Mutta joka kerta kun tapahtuu jotain isompaa Valjakkalaan liittyvää, uteliaat toimittajat piirittävät kylän. Tämä on kyläläisille suurempi mieliharmi kuin Valjakkalan teon muisto, Marsjögård sanoo.

- On ikävää, että emme koskaan, koskaan saa mennä eteenpäin.

Poliisiprofessori Leif G.W. Perssonin mukaan Fouganthinen armahdus oli hyvin odotettu. 20 vuotta vankeutta on suomalainen normi erittäin vakavasta rikoksesta, ja ruotsalaisten olisi vaikea esittää muuta.

- Naapurisovulla on hintansa.

Perssonin mukaan Fouganthinen vaarallisuus on vähentynyt - tämäntyyppisissä vakavissa rikoksissa uusimisen riski pienenee selvästi ikävuosien myötä.

- 40 ikävuoden jälkeen se tippuu dramaattisesti. Voi toki käydä niin, että Fouganthine syyllistyy muuhun rikollisuuteen.

- Hän on sitä tavallista tyyppiä: huumerikoksia, varkauksia ja muuta sellaista. En usko, että hänestä tulee mitään toimistopäällikköä, Persson kuvasi.

Samaa arvelee nyt jo eläkkeellä oleva Lennart Åström, joka aikanaan osallistui poliisina murhien tutkintaan.

- Pitkänä vankeusaikanaan hän on tavannut paljon rikollisia ja hänestä on tullut seurattu nimi niissä piireissä.

Allan Ollikainen, toinen tutkintaan osallistunut poliisi, on pettynyt ja yllättynyt.

- Uskoin, että hän istuisi pidempään.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös juttu:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme