Mainos
Mainos

Fretilin voittoon Itä-Timorissa

Itä-Timorin itsenäisyystaistelussa vaikuttanut Fretilin-puolue on saamassa selvän voiton vaaleissa, joissa valittiin Itä-Timorille perustuslakia säätävä kansalliskokous. Kun suurin osa äänistä oli julkistettu, Fretilin oli saamassa 88-paikkaiseen kansalliskokoukseen noin 55 edustajaa, kertoi EU:n vaalitarkkailijana toiminut Kalle Sysikaski tänään puhelimitse STT:lle.

Itä-Timorin vaalilautakunta on julkistanut maanantaista lähtien tuloksia vaaleista, jotka pidettiin viime viikon torstaina. Sysikasken mukaan vielä muutamia tuloksia on julkistamatta, mutta ne eivät vaikuta vaalin lopputulokseen. Toiseksi eniten paikkoja saa entinen valtapuolue ASDT, joka saa 9-10 paikkaa. Demokraattinen puolue on saamassa 7-8 paikkaa ja sosiaalidemokraatit 5-6 paikkaa. Aika moni puolue on lisäksi saamassa yhden tai kaksi paikkaa kansalliskokoukseen.

Kaikkiaan vaaleihin osallistui 16 puoluetta. Äänestysprosentti oli 91. Vaikka Fretilin sai enemmistön paikoista, tarvitsee se Sysikasken mukaan muiden puolueiden tukea uuden hallituksen muodostamisessa. Itä-Timorissa on parhaillaan YK:n johtama väliaikainen hallitus, mutta se on tarkoitus korvata vaalien jälkeen muodostettavalla uudella väliaikaishallituksella. Itä-Timorissa järjestetään ensi vuoden huhti-toukokuussa presidentinvaalit.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme