Mainos
Mainos

FSB: Toisestakin turmakoneesta löytyi räjähdettä

Toinenkin Venäjällä viime tiistaina sattunut lentoturma on paljastunut terroriteoksi.

Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n mukaan myös toisesta maahan syöksyneestä venäläisestä matkustajakoneesta on löytynyt jälkiä heksogeeni-räjähteestä. Koneen hylkyä tutkineet asiantuntijat kertoivat asiasta tänään.

Kone oli matkalla Moskovasta Volgogradiin. Se putosi tiistaina Tulan läänissä noin 180 kilometriä Moskovasta etelään.

Toinen, lähes samaan aikaan pudonnut kone oli matkalla Moskovasta Sotshiin, kun se putosi Rostovin alueella Etelä-Venäjällä.

Kaikki koneissa olleet 90 ihmistä menettivät henkensä.

Tekijöistä ei varmuutta

Onnettomuustutkijat ovat varoneet yhdistämästä turmia tshetsheenitaistelijoiden terrorismiin, mutta venäläismedia arvioi kiivaasti kahden koneissa olleen oletettavasti tshetsheenisyntyisen naisen osuutta asiaan. Kummankaan omaiset eivät ole kyselleet heistä.

Izvestija-lehden mukaan venäläisjoukot ottivat toisen naisen veljen kiinni Tshetsheniassa kolme vuotta sitten.

Eilen ääri-islamilainen Islambulin prikaatit -ryhmä ilmoittautui verkkosivuillaan kummankin lento-onnettomuuden aiheuttajaksi. Turvallisuuspalvelu ei ole kommentoinut viestiä.

Maltilliset tshetsheeniseparatistit ovat sen sijaan kiistäneet, että heillä olisi mitään tekemistä ryhmän kanssa.

Tshetsheniassa järjestetään huomenna presidentinvaalit, jossa lähes varmana voittajana pidetään Kremlin tukemaa tshetsheenien sisäministeriä Alu Alhanovaa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme