Mainos
Mainos

Fujimori: Voimakeinoja ei käytetä

Perun presidentti Alberto Fujimori lupasi eilisiltana, ettei voimakeinoja käytetä panttivankeja pitäviä sissejä vastaan, jos nämä laskevat aseensa ja vapauttavat kaikki Japanin suurlähettilään asunnossa olevat panttivangit.

Fujimori puhui ensimmäisen kerran sitten tiistain, jolloin vasemmistosissit valtasivat lähettilään asunnon. Sissit eivät heti vastanneet Fujimorin ehdotukseen. Fujimori sanoi, ettei hänen hallituksensa hyväksy väkivaltaa ja ettei rauhansopimuksesta voida puhua, kun terroria käytetään pääkeinona. Kun aseet on laskettu ja panttivangit vapautettu, voidaan ratkaisua etsiä.

Fujimori kertoi, että hallitus toteuttaa salaista hätästrategiaa verenvuodatuksen välttämiseksi. Tavoitteena on löytää ratkaisu, joka ei riko panttivankien eikä sissien ihmisoikeuksia.

Sissijohtaja lupasi vapauttaa vankeja

Limassa noin 340:a panttivankia pitävien vasemmistosissien johtaja on sanonut vapauttavansa osan panttivangeista. Japanin lähetystörakennuksesta radiopuhelimella soittanut sissien johtaja Nestor Cerpa sanoi aamulla Suomen aikaa jatkavansa vankien vähittäistä vapauttamista.

Cerpa sanoi television välittämässä keskustelussa panttivankien kohtalon kuitenkin riippuvan hallituksesta. Vapaaksi pääsisi sissien mukaan enemmistö vangeista, eli ne jotka eivät ole sidoksissa hallituksen harjoittamaan politiikkaan. Aikataulua vankien vapauttamiselle ei annettu. Perun poliisi on tunnistanut Cerpan mieheksi joka johtaa noin 20 sissin iskua lähetystörakennukseen.

Aiempi soittaja tunnistamatta

Aiemmin illalla perulainen radioasema sai viestin, jonka mukaan kaikki Japanin suurlähettilään asunnossa olevat panttivangit vapautetaan jouluaattona. Soittaja ilmoitti suorassa lähetyksessä olevansa "komentaja Evaristo". Varmuutta soittajan henkilöydestä ei ollut.

Perulainen radioasema Radio Programas del Peru vakuutti kuitenkin, että soittaja oli sama, joka oli soittanut piiritetystä asunnosta jo aiemmin. Välittäjinä toimivat Punaisen Ristin virkailijat eivät pystyneet vahvistamaan miehen henkilöllisyyttä.
(STT-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme