Mainos
Mainos

Gaddafin kotikaupungin kohtalo epäselvä

Libyan johtajan Muammar Gaddafin kotikaupungin Sirten kohtalo on epäselvä.

Kapinalliset kertoivat aiemmin ottaneensa kaupungin haltuunsa. Uutistoimisto Reutersin Sirtessä olevan toimittajan mukaan tällaisesta ei ole kuitenkaan merkkejä. Toimittaja on kaupungissa hallituksen järjestämällä matkalla.

Kapinallisten rynnistys kohti länttä ja pääkaupunki Tripolia sai eilen uutta vauhtia, kun länsiliittouma aloitti Sirten pommitukset. Pommitukset ovat jatkuneet tänään.

Yhdysvalloissa presidentti Barack Obaman on määrä kertoa tänään kansakunnalle osoitetussa puheessa Yhdysvaltain Libya-strategiasta. Obama haluaa vakuuttaa amerikkalaiset siitä, että maan täytyy osallistua Libyan kriisin selvittämiseen. Myös monet demokraattiedustajista ovat hermostuneet siitä, että kongressia ei kuultu ennen Libya-päätöksiä. Edustajat ovat myös ilmaisseet huolensa siitä, että suunnitelmat kriisin selvittämiseksi ovat epämääräisiä ja poistumisstrategia epäselvä.

Taistelu taukosi Misratassa

Taistelut Libyan kapinallisten ja Muammar Gaddafin joukkojen välillä ovat tauonneet Misratassa. Gaddafin joukot aloittivat eilen raskaan hyökkäyksen kapinallisten hallussaan pitämään kaupunkiin.

Uutistoimisto Reutersin puhelimitse haastattelema kapinallinen kertoi, että koko päivän raivonneet taistelut päättyivät myöhään illalla.

Lähteen mukaan Gaddafin joukot pitävät hallussaan enää muutamaa katua kaupungin länsiosassa.

(MTV3 - STT - Reuters)

Katso Linda Pukan juttu:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme