Mainos
Mainos

Gates: USA pysyy pitkään Persianlahdella

Gates myöntää, että Yhdysvallat on lisännyt laivastovoimiaan Persianlahdella viime viikkojen kuluessa.

Yhdysvaltojen laivaston läsnäolo Persianlahdella on viesti kaikille maille, että Yhdysvallat pysyy alueella pitkään, sanoo puolustusministeri Robert Gates.

CBS-tv-yhtiö kertoi uutisissaan alkuviikosta, että amerikkalaislaivasto haluaa läsnäolollaan hillitä Irania.

- Minun mielestäni olemme lähettämässä viestin kaikille, ei pelkästään Iranille, että Yhdysvallat pysyy tässä osassa maailmaa, Gates sanoi Bagdadissa.

Yhdysvaltojen Lähi-idän sotilasoperaatioiden johto on uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan ehdottanut, että Persianlahdelle lähetetään toinen lentotukialus siellä jo nyt olevan Dwight D. Eisenhower -lentotukialuksen lisäksi.

Gates myöntää, että Yhdysvallat on lisännyt laivastovoimiaan Persianlahdella viime viikkojen kuluessa. Gates ei kuitenkaan sanojensa mukaan tiedä, lähetetäänkö alueelle toinen lentotukialus.

Gatesin mukaan Irakin hallituksella on konkreettisia suunnitelmia Bagdadin rauhoittamiseksi.

- Bagdadin tilanne on vaikea. Menestystä saavutetaan vain yhteisillä toimilla, joiden johdossa ovat irakilaiset.

Yhdysvaltain asevoimat ilmoitti, että neljä amerikkalaissotilasta sai eilen surmansa Länsi-Irakin Anbarissa. Maakuntaa pidetään Irakin vaarallisimpana Yhdysvaltain sotilaille.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme