Mainos
Mainos

Gazassa verisin päivä vuosikausiin

Ainakin kolmetoista ihmistä on kuollut välikohtauksissa.

Gazan kaistalla on ollut verisin päivä israelilaissotilaille vuosikausiin. Kuusi israelilaissotilasta kuoli aamulla Gazassa, kun heitä kuljettanut panssariajoneuvo räjähti pommi-iskussa, kertoo Israelin armeija. Lisäksi ainakin kuusi palestiinalaista kuoli välikohtauksen yhteydessä, jossa myös haavoittui yli sata ihmistä, kertovat palestiinalaisten sairaalalähteet.

Palestiinalaisten äärijärjestön Hamasin jäsenet räjäyttivät pommeilla Israelin armeijan panssaroidun ajoneuvon, joka osallistui sotilasoperaatioon Zeitounin alueella Gazassa. Panssariajoneuvo tuhoutui räjähdyksessä täysin.

Israelin sotilaslähteiden mukaan joukot etsivät palestiinalaisten työpajoja, joissa valmistetaan ohjuksia. Silminnäkijöiden mukaan aamuiseen iskuun osallistui panssaroituja ajoneuvoja ja taisteluhelikoptereita.

Zeitoun on tunnettu ääri-islamilaisten taistelijoiden tukikohtana. Hieman iskun jälkeen palestiinalaistaistelijat esittelivät kadulla ruumiiden osia, joiden he väittivät olevan israelilaissotilaiden ruumiista. Silminnäkijöiden mukaan joukko naamioituneita miehiä kulki Gazan kaduilla esitellen ruumiinosia ja ampuen ilmaan.

Uusi helikopteri-isku

Myöhemmin päivällä Israel iski uudelleen Gazaan. Armeijan helikopterit ampuivat ohjuksia ajoneuvoon lähellä Gazan ruuhkaista Shajayahin toria. Iskussa kuoli 12-vuotias palestiinalaislapsi sekä haavoittui viisi ihmistä, kertovat palestiinalaiset sairaalalähteet.

Iskun kohteena olivat aseelliset palestiinalaiset, jotka suunnittelivat iskuja israelilaiskohteisiin, kertoi armeijalähde. Palestiinalaisten silminnäkijöiden mukaan hyökkäyksen kohteena ollut auto oli tapahtumahetkellä tyhjä.

Aamun välikohtaus oli tuhoisin israelilaissotilaita vastaan tehty isku Gazassa sitten palestiinalaisten toisen intifadan eli kansannousun alkamisen syyskuussa 2000.

Israelin pääministeri Ariel Sharon on kutsunut turvallisuusneuvonantajansa koolle istuntoon illaksi Gazan tapahtumien vuoksi, kertoi Israelin radio. Pääministeri myös perui kaikki muut tapaamisensa tältä päivältä.

Tapahtumat Gazassa ovat kiristyneet sen jälkeen kun Sharon on kertonut suunnitelmistaan tyhjentää Gazan alueen juutalaissiirtokunnat. Kansannousun aikana on kuollut yli 3 000 palestiinalaista ja 900 israelilaista.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme