Mainos

Google-guru löytyi kuolleena

Yhdysvaltalaisen Stanfordin yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Rajeev Motwani kuoli perjantaina kotonaan Kaliforniassa. Intiassa syntynyt 47-vuotias Motwani löytyi hukkuneena uima-altaaseen.

Motwan on häärinyt monien teknisten innovaatioiden taustalla. Muun muassa hakukonejätti Googlen perustajat Sergei Brin ja Larry Page olivat 1990-luvun puolivälissä Motwanin opissa tutkimassa Internetin tiedonlouhintaa.

- Kun minä ja Larry aloitimme yhdessä tutkimuksen, joka myöhemmin johti Googlen perustamiseen, oli Rajeev tukemassa ja ohjeistamassa meitä haasteissa sekä tekniikan että organisaation tasolla, Brin muisteli ystäväänsä nettisivuillaan.

- Kun nykyisin käyttää jotain teknologiatuotetta, on suuri todennäköisyys, että siinä on pala Rajeev Motwanin oppia taustalla, Brin jatkoi.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot