Mainos
Mainos

Guantanamon viimeiset ranskalaisvangit palasivat kotimaahansa

Kuubassa sijaitsevasta Guantanamon tukikohdassa on edelleen noin 540 Yhdysvaltojen terrorismista epäilemää henkilöä.

Viimeiset kolme Guantanamon sotilastukikohdan ranskalaisvankia lennätettiin myöhään eilisiltana Pariisiin. Miehet pysyvät aiemmin palautettujen ranskalaisten tavoin edelleen pidätettyinä, ja heitä kuulustellaan yhteyksistä terrorismiin, kertoo Ranskan syyttäjänvirasto lausunnossaan.

Uutistoimisto AFP:n mukaan siirrosta oli sovittu Yhdysvaltojen ulkoministerin Condoleezza Ricenhelmikuisen Pariisin vierailun aikana. DPA:n tietojen mukaan myös Ranskan presidentti Jacques Chirac ja Yhdysvaltain presidenttiGeorge W. Bushkeskustelivat asiasta tavatessaan Brysselissä helmikuun lopussa.

Kuubassa sijaitsevasta Guantanamon tukikohdasta on nyt päässyt lähtemään 211 vankia, joista 146 on vapautettu ja 65 on siirretty muiden maiden viranomaisille, kertoo Yhdysvaltojen puolustusministeriö Pentagon. Tukikohdassa on edelleen noin 540 Yhdysvaltojen terrorismista epäilemää henkilöä. Epäillyt ovat kotoisin 40 eri maasta.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme