Mainos
Mainos

Guatemala parantelee sisällissodan haavoja

Keskiamerikkalainen Guatemala on tänä vuonna pitkästä aikaa päässyt nauttimaan rauhasta. Lähes 40 vuotta kestänyt verinen sisällissota päättyi, kun Guatemalan hallitus ja vasemmistolainen URNG-sissiliike allekirjoittivat viime vuoden lopulla rauhansopimuksen. Pitkäaikainen vihanpito on kuitenkin jättänyt jälkensä.

-En usko, että voimme unohtaa tapahtunutta, mutta uskon, että voimme ja meidän pitääkin antaa anteeksi, sanoi Suomessa vieraileva Guatemalan ulkoministeri Eduardo Stein tänään Helsingissä. Nyt entiset viholliset - hallituksen Kansallinen edistyspuolue PAN ja puolueeksi järjestäytynyt URNG - käyvät ulkoministerin mukaan hedelmällistä vuoropuhelua.

Yksi kiperimmistä kysymyksistä on sisällissodan aikaisten väkivaltaisuuksien tuomitseminen. Guatemalan armeija vaati rauhanneuvottelujen aikana, että asevoimille tulisi taata täydellinen armahdus sodan jälkeen. Tällaiseen ratkaisuun ei kuitenkaan päädytty, vaan kaikki tapaukset käsitellään erikseen eikä armahdusta voi myöntää esimerkiksi ihmisyyttä vastaan tehdyistä rikoksista.

Guatemalan kansantalouden mittarit kertovat ulkoministerin mukaan menestyvästä taloudesta, mutta niiden taakse kätkeytyy ankeampi todellisuus rikkauksien kerääntyessä yhä harvempien käsiin ja köyhyyden lisääntyessä hälyttävässä määrin. YK:n tuoreet tilastot vahvistavat asian: niiden mukaan 80 prosenttia Guatemalan väestöstä elää köyhyydessä ja peräti 59 prosenttia äärimmäisessä köyhyydessä. Vaurauden epätasainen jakautuminen on uhka jopa rauhankehitykselle.

Suomi mukaan raja-aluehankkeeseen

Suomessa ensimmäistä kertaa vieraileva Stein neuvotteli tänään ulkoministeri Tarja Halosen (sd.) kanssa. Ministerit keskustelivat mm. uudesta kehityshankkeesta Guatemalan ja Meksikon raja-alueella. Guatemala ja Meksiko haluavat tiivistää rajavalvontaa saadakseen huumeiden ja ihmisten salakuljetuksen hallintaan. Suomi on nyt tulossa mukaan tähän kahden maan hankkeeseen parantamalla mm. terveydenhuoltoa ja koulutusta. Ulkoministeri Halonen kertoi myös hyväksyneensä kutsun vierailla Guatemalassa lähitulevaisuudessa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme