Mainos
Mainos

Haavoittuminen 41 vuotta sitten johti murhasyytteeseen

Amerikkalainen William Barnes ampui nuorta poliisia Walter Barclayta murtovarkauden yhteydessä 41 vuotta sitten. Poliisi halvaantui luodeista vyötäröstä alaspäin ja Barnes, 71, oli teostaan telkien takana lähes parikymmentä vuotta. Barclay kuoli viime elokuussa 64 vuoden ikäisenä.

Tänä keväänä häntä ampunut Barnes asetettiin Philadelphiassa, Pennsylvaniassa, syytteeseen murhasta. Barclay kuoli virtsatietulehduksen jälkiseurauksiin, eikä hänelle tehty ruumiinavausta.

Kuolemansyyntutkija Ian Hoodin mukaan tulehdus oli kuitenkin "suora seuraus" ampumisesta ja sen aiheuttamasta halvaantumisesta. Hän luokittelikin kuoleman henkirikokseksi.

Puolustus ei ole samaa mieltä. Puolustusasianajaja Bobby Hoof ihmetteli Philadelphia Daily News -lehden mukaan sitä, ettei menehtyneen poliisin ruumista oltu kaivettu ylös haudasta lisätutkimuksia varten. Hoofin mukaansa on myös omituista, että kuolinsyyksi pääteltiin henkirikos vasta kuolemaa seuranneena päivänä ja päätös tehtiin ilman ruumiinavausta.

Puolustuksen mukaan Barclay oli ollut halvaantumisensa jälkeen kahdessa autokolarissa ja hän oli pudonnut kerran pahasti pyörätuolista. Näitä tapauksia ei kuitenkaan laskettu mukaan miehen terveydentilan heikentymiseen.

Barclay oli ollut vuonna 1966 sattuneen ampumavälikohtauksen aikaan vasta puolitoista vuotta poliisina. Hänen oli määrä mennä naimisiin, häiden piti olla kaksi päivää kohtalokkaan murtovarkauden jälkeen. Ensi viikolla alkavasta oikeudenkäynnistä odotetaankin mielenkiintoista ennakkotapausta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme