Mainos
Mainos

Haiderin kuolema aiheutti tunneryöpyn Itävallassa

Itävaltalaiset poliitikot eri puolueista ovat ilmaisseet järkytyksensä oikeistopoliitikko Jörg Haiderin kuoleman johdosta. 58-vuotias Haider sai surmansa auto-onnettomuudessa viime yönä.

Haideria kuvataan taitavaksi ja karismaattiseksi, mutta ristiriitoja herättäneeksi poliitikoksi. Haider nousi kansainväliseen kuuluisuuteen vajaa vuosikymmen sitten, kun hänen johtamansa ulkomaalaisvastainen Vapauspuolue voitti neljänneksen äänistä vaaleissa.

Puolueen nousu hallitukseen kirvoitti EU-maiden boikotin. Palstatilaa saivat vuosien mittaan myös Haiderin natsimieliset ja rasistiset letkautukset.

Itävallan presidentti Heinz Fischer muisteli Haideria lahjakkaana poliitikkona, joka kykeni herättämään voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Haiderilla oli ratkaiseva rooli siinä, että Itävallan äärioikeisto 1990-luvulla alkoi nousta merkittäväksi poliittiseksi voimaksi.

Viime kuussa Haider oli mukana viemässä äärioikeiston voittoon parlamenttivaaleissa. Hänen johtamansa Itävallan tulevaisuuden liitto (BZÖ) sai yhdessä Vapauspuolueen kanssa 30 prosenttia äänistä.

"Meille tämä on maailmanloppu"

Auto-onnettomuus tapahtui puolenyön jälkeen Kärntenin maakunnassa, jonka kuvernööri Haider oli. Oikeistopoliitikko oli matkalla juhlimaan äitinsä 90-vuotispäivää, kun hän ohitustilanteessa menetti auton hallinnan.

Auto törmäsi betonimuuriin ja pyöri useita kertoja ympäri. Haider sai pahoja vammoja päähän, ja hänet todettiin sairaalassa kuolleeksi.

Haiderin puoluetovereille kuolema oli kova isku. - Meille tämä on maailmanloppu, itkevä Stefan Petzner totesi ilmoittaessaan kuolemasta.

Haider joutui 1991 eroamaan Kärntenin kuvernöörin paikalta kehuttuaan Hitlerin kolmannen valtakunnan työllisyyspolitiikkaa. Parlamentissa hän myöhemmin viittasi natsien keskitysleireihin pelkkinä rangaistusleireinä. Pahamaineisia Waffen-SS-sotilaita hän kuvasi lujatahtoisiksi miehiksi.

Otsikoihin Haider nousi myös ulkomaanmatkoillaan, joilla hän tapasi Irakin Saddam Husseinin ja Libyan MuammarGaddafin tapaisia johtajia.

Haider palasi BZÖ:n johtoon tänä vuonna. Hänen viimeiseksi jäänyt haastattelunsa julkaistiin Die Kleine Zeitung -lehdessä lauantaina.

-Olemme muuttaneet asioita Kärntenissä ja teemme niin myös Itävallassa. Eikä minusta tarvitse tulla edes liittokansleria sitä varten.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme