Mainos
Mainos

Häirikköpukit iskivät joukolla elokuvateatteriin

Noin viisikymmentä humalaista ja äänekkästi kiroilevaa pukkia aiheutti sekasortoa viime lauantaina Uudessa-Seelannissa.

Joukko vahvassa humalassa olleita kiroilevia joulupukkeja saivat lapset pois tolaltaan häiriköityään elokuvateatterissa Uudessa-Seelannissa.

Poliisi uskoo pukkijoukon koostuneen noin 50 yliopisto-opiskelijasta, jotka olivat joulun kunniaksi pukeneet pukin vetimet päälle.

Raivopäiset pukit ehtivät riehua lauantaina Christchurch'n kaupungissa sijaitsevassa elokuvateatterissa vain hetken. Muutamassa kymmenessä sekunnissa ehti kuitenkin tapahtua paljon.

Pukit potkivat roskiksia nurin, repivät seiniltä julisteita ja hajottivat kaiken näköpiirissään. Lopulta joukkio käynnisti rakennuksessa palohälytyksen, jolloin asiakkaat jouduttiin evakuoimaan.

Häirikköpukkeja ei ole toistaiseksi tavoitettu. Elokuvateatterissa olleiden lasten vanhemmat kertovat joutuneensa tapauksen johdosta suuriin vaikeuksiin, kun ovat yrittäneet selittää lapsille pukkien käyttäytymistä.

Asiasta kertoo Uuden-Seelannin Herald -sanomalehti.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme