Mainos

Haitissa äänestetään presidentistä koleran keskellä

Haitissa koleraan kuolleiden määrä lähestyy jo tuhatta ihmistä. Epidemia ei näytä lientymisen merkkejä maassa, jossa on tarkoitus järjestää presidentinvaalit kahden viikon kuluttua.

Kärkiehdokkaiden mukaan olosuhteet vaaleille eivät ole otolliset, mutta vaaleja ei silti toivota siirrettäväksi.

- Jos siirrämme vaaleja kuukaudella tai kahdella, kolera voi riehua vielä hurjemmin kuin nyt. Emme voi tietää, ehdokas Leslie Voltaire muistutti.

- Olemme tilanteessa, ettemme voi astua taaksepäin, vaalien ennakkosuosikki Mirlande Manigat jatkoi.

Koleraan kuolleita on Haitissa jo lähes 920, joista 120 viikonlopun aikana. Tautiin sairastuneita on 14 600.

Maan pääkaupungissa Port-au-Princessä tautiin tiedetään kuolleen 27 ihmistä. Epidemia voi räjähtää käsiin, jos tauti leviää pääkaupungin laidalle kodittomien telttaleireihin, joissa asuu yli miljoona ihmistä.

(MTV3 - STT - AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot