Mainos
Mainos

Halliburtonille miljoonaurakka Guantanamon vankileiriltä

Amerikkalainen energia-alan yritys Halliburton on saanut 30 miljoonan dollarin (noin 25 miljoonan euron) arvoisen urakan Yhdysvaltain Guantanamo Bayn sotilastukikohdasta Kuubasta.

Halliburtonin tytäryhtiö rakentaa Guantanamon vankileirille uudet eristystilat ja turva-aidan, kerrotaan Yhdysvaltain puolustusministeriöstä.

Urakkasopimuksen mukaan Guantanamoon nousee 220 vangille tarkoitettu ilmastoitu kaksikerroksinen vankilarakennus, jonka on määrä valmistua ensi kesään mennessä.

Tieto Halliburtonin kaupasta tuli samalla viikolla, kun varapresidentti Dick Cheney ja puolustusministeri Donald Rumsfeld ehtivät puolustaa vankileiriä, jossa pidetään noin 520 ulkomaalaista terrorismista epäiltyä. Guantanamoa kohtaan esitetty kansainvälinen arvostelu on kiihtynyt koko ajan.

Cheney toimi aiemmin Halliburtonin johtajana. Voimakkaan kritiikin kohteeksi joutunut yritys on saanut mittavia tilauksia myös Irakista.

(STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme