Mainos
Mainos

Hallitusneuvottelut alulle Serbiassa

Länsimaat toivovat, että demokraattipuolue (DS) ja nykyisen pääministerin johtama Serbian demokraattinen puolue (DSS) muodostaisivat yhdessä EU-mielisen hallituksen.

Serbiassa on aloitettu hallitustunnustelut viikko sitten pidettyjen parlamenttivaalien jälkeen. Presidentti Boris Tadic tapasi ensimmäiseksi vaaleissa eniten saaneen kansallismielisen radikaalipuolueen edustajia. SRS-puolue sai 81 edustajaa 250-paikkaiseen uuteen parlamenttiin.

Tadicin on määrä tavata kaikkien parlamenttipuolueiden edustajat keskiviikkoon mennessä.

Tadicin uskotaan tarjoavan hallituksenmuodostajan tehtävää oman demokraattipuolueensa (DS) edustajalle. DS keräsi vaaleissa toiseksi eniten ääniä ja sai 64 kansanedustajaa.

Länsimaat toivovat, että DS ja nykyisen pääministerin Vojislav Kostunican johtama Serbian demokraattinen puolue (DSS) muodostaisivat yhdessä EU-mielisen hallituksen.

Yhteisymmärrys puolueiden välillä rakoili kuitenkin viikonvaihteessa, kun Tadic ja Kostunica ottivat yhteen YK:n erityisedustajan Martti Ahtisaaren tulevasta vierailusta. Ahtisaaren on määrä esitellä perjantaina omaa ehdotustaan Serbian maakunnan Kosovon tulevasta asemasta sekä Belgradissa että Pristinassa. Kostunica ilmoitti kuitenkin, ettei hän eikä kukaan hänen hallituksestaan ota vastaan Ahtisaarta.

Kostunican puolue kehotti eilen Ahtisaarta odottamaan esityksensä kanssa, kunnes Serbiaan on saatu uusi hallitus. Länsimaat ovat jo aiemmin torjuneet Serbian lykkäysyritykset.

(MTV3-STT-DPA-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme