Mainos
Mainos

Hallituspuolue hienoisessa johdossa Zimbabwessa

Zimbabwen parlamenttiin valitaan kaikkiaan 120 vaalipiirikohtaista edustajaa. Lisäksi presidentti Mugabe nimittää parlamenttiin 30 edustajaa, mikä antaa Zanu-PF -puolueelle etulyöntiaseman. Oppositiopuolueen menestystä pidetään jo nyt historiallisena, sillä koskaan oppositio ei ole saanut parlamenttiin enempää kuin 3 paikkaa. 20 vuoden itsenäisyyden aikana Zanu-puolueen asema on ollut kiistaton.

Zimbabwessa viikonloppuna järjestettyjen parlamenttivaalien ääntenlaskenta viivästyi. Syyksi viranomaiset ilmoittivat sen, että äänestäjien määrä oli kaksi kertaa oletettua suurempi. Oppositio on syyttänyt hallitusta vaalivilpistä. Myös EU:n vaalitarkkailijat raportoivat vakavista vaalirikkomuksista. EU:n tarkkailijoiden mukaan presidentti Mugaben joukot syyllistyivät ennen vaaleja väkivaltaisuuksiin ja uhkailuun. Myös 350 000 rekisteröitynyttä äänestäjää käännytettiin vaalipaikoilta, koska heidän nimiään ei löytynyt äänestäjälistoista. Näin tapahtui siitäkin huolimatta, että hallituksen sanomalehden tiedon mukaan myös tällaisten henkilöiden oli määrä päästä äänestämään.
(MTV3-Reuters-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme