Mainos
Mainos

Halvaantunut mies pelastui siltaromahduksesta

Meksikolaissyntyinen Marcelo Cruz on ollut lähellä kuolemaa kahdesti, itse asiassa niin lähellä, että kerran häntä luultiin jo kuolleeksi. Cruz on yksi Minneapolisin siltaromahduksen selviytyjistä.

Seitsemän vuotta sitten pohjoiscarolinalainen poliisi levitti huovan Marcelo Cruzin päälle. Poliisi luuli hänen kuolleen katuammuskelussa. Cruz selvisi kuin selvisikin hengissä, mutta halvaantui vyötäröstä alaspäin.

Nyt 26-vuotias Cruz otti elämälleen uuden suunnan ja muutti Minneapolisiin. Hän hankki erikoisvarusteisen pakettiauton, jotta pystyisi liikkumaan halvaantumisestaan huolimatta.

Pahaksi onnekseen Cruz osui keskiviikkona iltakuuden aikaan Mississippi-joen ylittävälle sillalle, joka alkoi romahtaa hänen altaan. Cruz näki kuinka toistakymmentä autoa hänen edestään syöksyi veteen ja totesi, että auton jarrujen voima ei riitä pysäyttämään hänen ajokkiaan samalta kohtalolta. Cruz ohjasi autonsa sillan betonireunukseen ja sai kuin saikin sen pysähtymään muutamaa metriä ennen pudotusta.

Vaara ei kuitenkaan ollut vielä ohi, sillä halvaantuneena Cruz ei pystynyt auttamaan sen paremmin itseään kuin apua huutaneita kanssa-autoilijoita. Vihdoin kaksi pelastusmiestä näki tilanteen ja sai hänet siirretyksi turvaan.

Selvittyään toistamiseen kohtaamisesta kuoleman kanssa Cruz totesi: -Jokaisesta päivästä täytyy todella nauttia, koska et voi tietää onko se viimeisesi.

(MTV3- CNN)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme