Mainos
Mainos

Hamas hakee hallituskumppaneita äärilaidoilta

Palestiinalaishallinnon talousahdinko uhkaa syvetä Israelin päätettyä lopettaa vero- ja tullimaksujen siirrot sille.

Palestiinalainen ääriliike Hamas aikoo neuvotella hallitushalukkuudesta muiden äärijärjestöjen kanssa. Neuvotteluja on käyty Islamilaisen jihadin, Palestiinan vapautuksen kansanrintaman (PFLP) ja Palestiinan vapautuksen demokraattisen rintaman (DFLP) kanssa.

Hamasin tavoitteena on tiedottaja Sami Abu Zuhrin mukaan koota hallitukseen "laajin mahdollinen kansallinen rintama".

PFLP kertoi lyhyiden neuvottelujen jälkeen, että se on periaatteessa valmis liittymään hallitukseen. Liikkeen johdon mukaan yhteisymmärrykseen vielä päästävä on poliittisesta ja sosiaalisesta ohjelmasta.

Sen sijaan Islamilainen jihad kieltäytyi tänään hallituskutsusta. Jihad kuitenkin kertoi tekevänsä Hamasin rinnalla "vastarintaa kansamme etujen suojelemiseksi".

Samaan aikaan kun Hamas kävi neuvotteluja äärijärjestöjen kanssa, Israelin ilmavoimien helikopterit kiertelivät rakennusten yläpuolella. Israel kuitenkin sanoo, että hallituksen koostumuksella ei ole Israelille merkitystä.

-Olennainen asia on se, että valtaan tuleva hallitus on Hamasin johtama, Hamas-johtoinen parlamentti nimittää ministerit ja Hamas johtaa orkesteria, sanoi Israelin ulkoministeriön tiedottaja Mark Regev.

Palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin ja Hamasin pääministeriehdokkaan Ismail Hanian oli tarkoitus keskustella vielä myöhemmin tänään hallituksen ohjelmasta.

Iran kehotti muslimeja apuun

Palestiinalaishallinnon talousahdinko uhkaa syvetä Israelin päätettyä lopettaa vero- ja tullimaksujen siirrot sille. YK on suominut Israelin päätöstä. YK:n Lähi-idän erityislähettiläs Alvaro de Soto kutsui ratkaisua hyödyttömäksi ja harkitsemattomaksi.

-Nämä ovat rahoja, jotka kuuluvat palestiinalaisille, eikä niiden maksamista saisi lopettaa, de Soto sanoi.

Iranin ylin johtaja, ajatollah Ali Khamenei on kehottanut muslimeja ympäri maailman auttamaan rahallisesti palestiinalaisia, Iranin televisio kertoo. Hania on sanonut, että Israelin päätös ei pure palestiinalaishallintoon, koska arabimaailma on valmis auttamaan.

Ruotsi puolestaan ilmoitti lisäävänsä tukeaan palestiinalaisille 50 miljoonalla kruunulla (5,3 miljonaa eurolla). YK on vedonnut kansainväliseen yhteisöön palestiinalaisten humanitaarisen tuen turvaamiseksi. Ruotsi kanavoi rahansa palestiinalaisille YK:n alajärjestöjen kautta.

(MTV3-STT-AFP-DPA-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme