Mainos
Mainos

Hamas: Muuri ei pysäytä iskuja

Israelin rakentama muuri ei pysäytä palestiinalaisten iskuja Israelin alueelle, sanoi islamilainen äärijärjestö Hamas tänään julkistamassaan lausunnossa.

- Muuri ei suojele sionistista yksikköä (Israelia) eikä pysäytä vastarintaiskuja. Tulee päivä, jona tämä muuri sortuu aivan niin kuin Berliinin muuri sortui, Hamas julisti.

Israel on ilmoituksensa mukaan rakentanut turva-aidan estääkseen palestiinalaisten terrori-iskut alueelleen. Hallitus päätti keskiviikkona ulottaa aidan rakentamisen syvemmälle palestiinalaisalueille, jotta eräät suuret juutalaiset uudisasutukset saadaan suojaan aidan sisälle.

Uusi aidan osa on noin 45 kilometriä pitkä. Jo kesällä valmistui Länsirannan pohjoisosassa aidan ensimmäinen osa, joka on 150 kilometriä pitkä.

Israelin asevoimien tiedottaja kertoi tänään, että sotilaille on annettu uudet ohjeet, jotka antavat heille aiempaa laajemmat valtuudet tulen avaamiseen turva-aidan lähellä. Tiedottaja ei kertonut lähemmin uusista ohjeista.

Palestiinalaisten sallitaan tulla turva-aidan luo vain erikseen määrätyillä alueilla, joille rakennetaan portti, tiedottaja kertoi.

(MTV3 - STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme