Mainos
Mainos

Hämmästyttävä video: Miekkavalas oppi matkimaan hoitajiensa puhetta – tutkijat innoissaan

Kansainvälinen tutkijaryhmä on onnistunut opettamaan miekkavalaan imitoimaan ihmisen puhetta. Asiasta kertoo uutiskanava CNN.

Tutkijat tarkkailivat Ranskan Antibesissa sijaitsevassa Marineland-akvaariossa elävää Wikie-nimistä valasta, joka oppi matkimaan hoitajiaan. Tutkijaryhmä julkaisi naaraspuolisesta Wikiestä tehdyn tutkimuksensa eilen.

Wikie pystyi tunnistettavasti toistamaan joukon sanoja tai ainakin niiden intonaatioita, sävelkulkuja. Videolla näkyy ja kuuluu, kun Wikie toistaa sanat hello, bye bye, one, two ja Amy.

– Huomasimme, että tutkimamme valas jäljitteli onnistuneesti ihmisten ja muiden valaiden ääniä. Wikie teki sen myös suhteellisen nopeasti, tutkijat totesivat.

Suurimman osan äänistä Wikie oppi toistamaan kymmenen toistokerran jälkeen, mutta jotkin niistä se oppi jopa ensimmäisellä kerralla.

Osaavatko kaikki valaat "puhua" ihmisen kieltä?

Nyt tutkijaryhmä miettii, osaavatko kaikki miekkavalaat tehdä saman vai onko Wikie poikkeusyksilö. Toisaalta Wikie ei tutkijoiden mukaan välttämättä tiennyt lainkaan sitä, mitä se ääntelyllään ilmaisi ja että se "keskusteli" ihmisen kanssa.

– Meillä ei ole mitään todistetta siitä, että Wikie olisi tiennyt esimerkiksi tervehtivänsä ihmistä ääntelemällä aamusella ”hello”, skotlantilaisen St. Andrewsin yliopiston professori Joseph Call  toteaa CNN:n haastattelussa.

Miekkavalaan äänielimet ovat täysin erilaiset kuin ihmisellä, mikä tekee Wikien suorituksesta joka tapauksessa ainutlaatuisen. Merissä vapaana elävien valaiden tiedetään myös kommunikoivan keskenään eri murteilla, mikä on herättänyt tiedepiireissä ihmetystä.

14-vuotias Wikie on syntynyt vankeudessa. Vankeudessa miekkavalaiden on havaittu oppivan ”puhumaan delfiiniä”. Ne ovat siis alkaneet matkia delfiinien ääntelyä kuultuaan niiden "keskusteluja".

Suomessa Wikiestä kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme