Mainos

Hämmentynyt Obama ihmettelee valintaansa rauhantekijöiden aateliin

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on yllättynyt valinnastaan Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

Obama kertoo vastaanottavansa kunnian nöyrin mielin. Hän myös epäilee, onko hän ansainnut tulla lasketuksi "muutosta luoneiden henkilöiden" joukkoon, jotka ovat saaneet palkinnon aiemmin.

Palkinto on Obaman mielestä hatunnosto Yhdysvaltojen roolille eri maiden yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa.

- En näe tätä tunnustuksena omille saavutuksilleni, vaan vahvistuksena amerikkalaiselle johtajuudelle, Obama lausui Valkoisessa talossa.

Obama pitääkin palkitsemista käskynä toimia ilmastonmuutosta ja ydinaseiden leviämistä vastaan.

Maailmalla Obaman palkitseminen on herättänyt runsaasti sekä ihastusta että kritiikkiä.

(MTV3 - Reuters)

Katso Kalle-Ville Lahtisen juttu (Seitsemän uutiset 9.10.2009)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot