Mainos
Mainos

Harvinaiseen tautiin harvinaista terapiaa - Sylitanssia baarissa!

Yksityisen hoitokodin hoitajat ovat tarjonneet neljälle miespotilaalle erittäin harvinaista terapiaa. Huntingtonin taudiksi kutsuttua sairautta potevat miehet nimittäin vietiin rentoutumaan sylitanssiklubille.

Miehille tarjottiin sylitanssin lisäksi ilmaisia drinkkejä ja ruletin peluuta, kertoo brittilehti Daily Mail verkkosivuillaan.

Tapahtuma järjestettiin Cornwallissa sijaitsevan Millaton Court -hoitolaitoksen kautta. Laitos on erikoistunut Huntingtonin taudin hoitoon. Laitoksen hieman normaaleimpiin aktiviteetteihin kuuluu ratsastus, uinti ja klassisen musiikin kuuntelumatkat.

Mutta henkilökunta ei ollut millänsäkään kun heitä pyydettiin järjestämään sylitanssiretki. Laitoksen henkilökunnan mukaan retki oli potilaille mieleen.

-Nämä miehet ovat kuitenkin aikuisia ja meidän tehtävämme on minimoida sairauden vaikutus heidän elämäänsä. Kaikki miehet tekivät itsenäisen päätöksen, kerrotaan hoitokodista.

-Yhdellä miehistä on vaimo ja hänelle kerrottiin asiasta. Miehen vaimo päästi miehen klubille mielellään, laitokselta kerrotaan.

Huntingtonin tauti on periytyvä sairaus, joka aiheuttaa mm. dementiaa ja pakkoliikkeitä. Tautia ei kyetä parantamaan.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme