Mainos
Mainos

Havanna säästynee Ivanin tuhoilta

Seuraavaksi Karibianmerellä riehuvan hurrikaanin odotetaan iskevän Meksikoon.

Hurrikaani Ivan on saavuttanut Kuuban länsikärjen repien kattoja ja aiheuttaen mutavyöryjä sekä tulvia. Henkilövahinkoja ei viranomaisten tietoon ole tullut.

Hurrikaani rysäytti Cape San Antonioon eilisiltana paikallista aikaa, ja sen odotetaan vyöryvän saaren yli kolmen, neljän tunnin kuluessa. Saaren pääkaupunki Havanna näyttäisi säästyvän Ivanilta, jonka reitti kulkee saaren länsiosan kautta, 350 kilometrin päästä Havannasta.

Maan presidentti Fidel Castro totesi, että Ivan on ollut ystävällisellä tuulella. Muualla Karibianmerellä myrsky on tappanut jo yli 70 henkeä.

Viimeisimmät uhrit hukkuivat maanantaina Haitilla, jonka ohitse hurrikaani pyyhkäisi ennen kuin saapui Kuubaan. 2500 ihmistä menetti kotinsa ja 4000 on joutunut hätämajoitukseen.

Kuubalaisten Iivana Julmaksi nimeämän hurrikaanin ennustetaan seuraavaksi iskevän Meksikon Jukatanin niemimaalle, ja myöhemmin tällä viikolla Yhdysvaltain rannikolle Louisianan ja Floridan välille.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme