Mainos
Mainos

Helteet ja rankkasateet raivosivat maapallolla

Maailman ilmatieteen järjestön mukaan kymmenen lämpimintä vuotta kautta aikain on ollut kahdentoista viime vuoden sisällä. Myös napa-alueiden jäätiköiden nopea sulaminen jatkui tänä vuonna.

Tämä vuosi on ollut maailmassa kuudenneksi lämpimin reilun 150 vuoden aikana. Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n mukaan vuosi oli muutenkin poikkeuksellinen kovan kuumuuden ja rankkojen sateiden vuoksi.

Myös Britannian ilmatieteellinen toimisto ja Itä-Anglian yliopisto ovat tarkastelleet lämpötiloja tämän vuoden tammikuusta marraskuun loppuun. Niidenkin mukaan vuosi 2006 sijoittuu kuudenneksi sen jälkeen, kun mittaukset aloitettiin 1950-luvulla. Lämpimin vuosi oli 1998.

Kymmenen lämpimintä vuotta kautta aikain on ollut kahdentoista viime vuoden sisällä.

WMO:n mukaan tämä vuosi on ollut erikoinen kaikkialla maailmassa. Länsi-Euroopassa oli kaikkien aikojen lämpimin syksy, ja Yhdysvalloissa oli ennätyslämmintä tammikuusta syyskuuhun. Pohjoisella pallonpuoliskolla oli erikoinen talvi - toisissa paikoissa oli poikkeuksellisen kylmää ja toisissa poikkeuksellisen lämmintä.

Kiinassa ja Australiassa kärsittiin kuivuudesta, ja joissakin Afrikan ja Latinalaisen Amerikan osissa oli erityisen rankkoja sateita. Aasia pyyhkivät pyörremyrskyt.

WMO:n mukaan napa-alueiden jäätiköiden nopea sulaminen jatkui tänä vuonna.

- Kyseessä on nopea ja merkittävä sulaminen. Jää vähenee yli 60 000 neliökilometrin alueelta vuosittain, kertoi WMO:n pääjohtaja Michel Jarred.

Brittitutkimuksen mukaan tilastot todistavat selvästi sen, että lämmönnousu on ihmisen itsensä aiheuttamaa. Monet tiedemiehet ovat nyt yksimielisiä siitä, että maailman keskilämpötila saattaa nousta 2-6 astetta tällä vuosisadalla kasvihuonekaasujen vuoksi.

Lämpötilan nousu puolestaan johtaa napa-alueiden sulamiseen. Siitä seuraa merenpinnan nousua, tulvia, myrskyjä ja nälänhätää.

Suomessa ei ennätyslukemia

Suomessa vuosi ei ole ollut ennätyksellisen lämmin. Ilmatieteen laitoksen alustavien lukujen mukaan vuosi ei sijoitu kymmenen lämpimimmän joukkoon. Ilmatieteen laitos on mitannut lämpötiloja 1900-luvun alusta lähtien.

Vaikka ilmat ovat nyt poikkeuksellisen lämpimät Suomessa, alkuvuosi oli hieman keskiarvoa kylmempi. Se tasoittaa koko vuoden lukemia.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme