Mainos
Mainos

Henriette menetti mahtiaan Meksikossa

Hirmumyrsky on kuitenkin vaatinut kaksi henkeä. Nicaraguassa riehuneessa Felix-myrskyssä on saanut surmansa jo 38 ihmistä.

Hirmumyrsky Henriette on tuonut mukanaan rankkasateita jo muutenkin tulvista kärsivän Meksikon länsirannikolle.

Henrietten liikkui eilisen vastaisena yönä kohti Sonoran osavaltiota. Kaksi kalastajaa hukkui rajuilmassa Sonoran rannikolla, kertoo paikallinen Reforma-lehti verkkosivuillaan.

Siirryttyään mereltä maalle Henrietta menetti kuitenkin puhtiaan ja se luokiteltiin enää trooppiseksi myrskyksi.

Tuhannet Baja Californian niemimaan asukkaat olivat keskiviikkona ilman sähköä myrskyn jäljiltä. Los Cabosin turistikeskus niemimaan eteläkärjessä oli täysin eristyksissä tulvien ja maanvyöryjen katkaistua tiet.

Kahvisato säästyi

Ainakin 38 ihmistä on kuollut Nicaraguassa riehuneen hirmumyrsky Felixin jäljiltä. Uhrien määrä saattaa kuitenkin nousta, sillä yli 80 ihmistä oli viranomaisten mukaan eilen edelleen kateissa. Loukkaantuneita on parisenkymmentä.

Kahvinviljelijät sen sijaan saattoivat huokaista helpotuksesta, sillä kahvisato niin Nicaraguassa kuin sen naapurimaassa Hondurasissakin säästyi suurilta tuhoilta.

Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen mukaan Felix heikkeni jo eilen aamulla niin, että se oli enää ykkösluokan myrsky eli heikoin hurrikaanien luokitteluasteikolla. Siirtyessään Hondurasiin myrsky heikkeni edelleen trooppiseksi myrskyksi.

Iskiessään Nicaraguan rannikolle Felix raivosi viitosluokan eli kaikkein voimakkaimpana hurrikaanina.

Meksikossa puolestaan raivoaa hirmumyrsky Henriette. Tuhannet Baja Californian niemimaan asukkaat olivat eilenilman sähköä. Los Cabosin turistikeskus niemimaan eteläkärjessä oli täysin eristyksissä tulvien ja maanvyöryjen katkaistua tiet.

Henriette oli illansuussa matkalla kohti Sonoran osavaltiota Meksikon länsirannikolla.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme