Mainos
Mainos

Hirmumyrsky Irma moukaroi Karibiaa – kylvi totaalista tuhoa Saint Martinin saarella

Hirmumyrsky Irma on näyttänyt raivoaan Karibialla. Myrskyn mukanaan tuomat tuulet ovat puhaltaneet ennennäkemättömän kovaa ja rikkoneet muun muassa mittalaitteita. Tuhot alkavat vasta paljastua, ja sosiaalisessa mediassa leviää kuvia tuhoutuneista rakennuksista ja ajoneuvoista sekä vesimassojen peittämistä kaduista.

Iskettyään maihin Barbudan saarella Karibianmerellä Irma-myrsky eteni Ranskalle kuuluville Saint Barthelemyn saarelle, Guadeloupeen ja Martiniquelle sekä Ranskan ja Hollannin jakamalle Saint Martinille.

Myrskyn odotettiin seuraavaksi riepovan yön tunteina Yhdysvaltain Neitsytsaaria ja Puerto Ricoa.

Ranskan merentakaisista alueista vastaavan ministerin Annick Girardinin mukaan myrsky on aiheuttanut saarilla laajoja ja pahoja tuhoja. Niiden tarkoista yksityiskohdista ei ole tarkkoja, mutta sosiaaliseen mediaan levitetyissä videoissa näkyy vesimassojen täysin peittämiä katuja. Pysäköidyistä autoista näkyyvät pahimmillaan vain katot.

Twitterin mukaan Saint Martinin saarella on tuhoutunut muun muassa kansainvälinen lentokenttä.

Puoli metriä vettä

Vettä satoi paikoitellen jopa puoli metriä. Tuhannet saarelaiset jäivät myrskyn lähestyessä koteihinsa eivätkä halunneet hakeutua myrskysuojiin, koska he viranomaisten mukaan aliarvioivat myrskyn raivon.

– Tuulen ääni on aivan hurja, se voimistuu ja voimistuu kuulostaen lopulta siltä, että juna menee talon yli. Korvat menevät lukkoon, koska ilmanpaine on valtava. Se on kuin istuisi lentokoneessa, kuvailee Saint Martinilla asuva suomalainen Ira Grünfelder.

Myrskyn mukanaan tuomat tuulet ovat puhaltaneet ennennäkemättömän kovaa. Mittauslaitteet ilmoittivat tuulen nopeudeksi noin 83 metriä sekunnissa eli liki 300 kilometriä tunnissa ennen kuin myrsky hajotti ne täysin. Hollannin televisioyhtiön NOS:n mukaan vahingot Saint Martinilla ovat valtavat.

– Kaikki talon ympäriltä on hävinnyt. Kaikki pensaat ovat kadonneet. Myrskyn silmässä oli hyvin hiljaista, mutta samalla myös hyvin pelottavaa, kuvailee RTL-kanavan haastattelema opettaja Astrid Schrage.

"Kaikki on mennyt"

Vielä ei ole varmaa, iskeekö Irma Yhdysvaltain mantereelle. CNN kertoo, että sääennusteiden mukaan Irma voi kääntyä viikonloppua lähestyttäessä kohti Floridaa.

Key Westin suositulta loma-alueelta turisteja on alettu siirtää turvaan. Jos myrskyn reitti kääntyy kohti Floridaa, myös paikallisten pitää lähteä asunnoistaan.

– Yritämme ystävällisesti sanoa ihmisille, että teidän on lähdettävä. Teillä ei todellakaan ole varaa jäädä paikoilleen, kun vitosluokan hurrikaani lähestyy, perustelee Monroen piirikunnan hätäkeskuksen johtaja Martin Senterfitt.

Floridassa kauppojen edustoille alkoi jo eilen kertyä pitkiä jonoja ihmiste hamstratessa vettä ja muun muassa paristoja. Moni myös kaatoi puita asuntojensa pihoilta estääkseen ennakolta myrskytuhoja.

– Ihmiset ovat seonneet täysin ja ostavat kaiken. Vettä ei ole, ei maitoa ja purkkijuomiakin tosi vähän. Eikä kissanruokaa saa mistään, harmittelee Miamissa asuva Gladys Bosque, 81.

Irma kasvoi eilen Karibianmerellä voimakkaimmaksi viitosluokan hirmumyrskyksi. Se on voimakkain Atlantilla vuosikymmeniin raivonnut myrsky.

Floridaan, Puerto Ricoon ja Yhdysvaltain Neitsytsaarille on julistettu myrskyn vuoksi hätätila. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme