Mainos
Mainos

Hirmumyrsky riehui Filippiineillä

Hirmumyrsky Zeb on aiheuttanut yli 20 ihmisen kuoleman Filippiineillä. Filippiinien pohjoisosassa riehunut myrsky on lisäksi jättänyt yli 10 000 ihmistä kodittomiksi. Filippiinien hallitus julisti tänään hätätilan viiteen pohjoisessa sijaitsevaan maakuntaan.

Viranomaiset pelkäävät uhrien lukumäärän kasvavan, kun tiedot kaukana Manilasta sijaitsevista maakunnista ehtivät pääkaupunkiin. Keskiviikkona tuulen nopeus oli joillakin alueilla jopa yli 200 kilometriä tunnissa. Filippiinien kansallinen katastrofikeskus arveli, että ainakin yli 20 000 perhettä joutui kärsimään myrskyn vuoksi. Myrsky aiheutti esimerkiksi maataloudelle yli 52 miljoonan dollarin vahingot, keskus ilmoitti.

Zeb oli tänään matkalla pohjoiseen, kohti Taiwania. Manilalaisen säähavaintoaseman mukaan uusi trooppinen matalapaine oli kuitenkin kehittymässä Filippiinien itäpuolella.
(STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme