Mainos
Mainos

Historian raskas askel

MTV:n uutisten ulkomaantoimittaja Janne Hopsu kertoo kirjoituksessaan kokemuksistaan viikon reportaasimatkalta Israelist ja Länsirannalta.

Sunnuntai / Historian raskas askel

- Ilma on painava hengittää. Täältä on pakko päästä pois aina muutaman viikon välein. Kuolleellemerelle, Genetsaretin-järvelle, Eilatiin, jonnekin , puuskahtaa eräs ulkomaalainen ilmastoidussa autossa. - Pois, vaikka kuinka monen armeijan tiesulun ja henkilöpapereiden tarkastuksen taakse.

Jerusalem

Pakopuheiden syynä ei ole Jerusalemin pölyävä helle, vaan kaupungin historiallinen painolasti. Usea Israelin juutalainenkin on jättänyt vapaaehtoisesti maailman navaksikin kutsutun kaupungin kokonaan. Moni palestiinalainen arabi, muslimi tai kristitty, on lähtenyt laki- ja sääntöpykäliin käärittyjen pakkotoimien takia.

- Mutta eikö kysymys ratkeaisi, jos länsipuoli jäisi Israelille, ja Itä-Jerusalemista tulisi palestiinalaisten pääkaupunki? Poistuittehan te Siinailtakin, ihmettelen ääneen.

Juuri hetkeä aiemmin koko kaupungista luopumaan valmis ollut Yosi Leon vastaa parahtaen. - Eeei. Tämä on Jerusalem. Sinä et tajua.

Yosi on maallistunut vasemmistojuutalainen.

Jerusalemin Vanhankaupungin yllä on liehunut monen hallitsijan lippua. Tämä maailman kiistellyin yksi neliökilometri on paitsi jakautunut perinteisiin uskonnollisiin kortteleihin, myös poliittisesti. Edes israelilaiset rauhanaktivistit eivät vieraile itäpuolella, eivätkä palestiinalaiset liberaalit käy länsipuolella. Varttuneemmatkaan taksikuskit eivät tunne ravintoloita Toisella puolella.

Intifada ja miehitysvalta. Rauhanesitykset yksi toisensa jälkeen tuntuvat eksyvän näille kujille. Tarinan mukaan eräs Kongossa 1950-luvulla toiminut israelilaisdiplomaatti halusi lähettää postikortteja Jerusalemiin. Postikonttorissa virkailija sai ällistyksestä toivuttuaan sanottua, ettei Taivaaseen voi lähettää postia.

Ilta-aurinko kultaa Daavidin tornin ja Kalliomoskeijan kupolin. Pettävää rauhallisuutta. Vanhankaupungin tyhjät kadut ja basaarit kaipaavat turisteja. Kortteleissa kaikuvat kilpaa äänettömät huudot: Me olimme täällä ensin! Tuo kivi kuuluu meille! Te murhasitte meikäläisiä, me aiomme tappaa teikäläisiä! Tällaistako on Taivaassa?

Maanantai / Kukaan ei ole enkeli

Tohtori Gershon Baskin osoittaa Beit Jalaa ja Gilon juutalaissiirtokuntaa. - Tuolta punertavasta rakennuksesta ammuttiin tuonne, hän viittoilee kädellään kaaren rauhan- ja konfliktintutkimuslaitos IPCRI:n rakennuksen katolla.

Rakennuksen edustalla puiden ja pensaiden suojissa kulkee jalan muutama palestiinalainen matkalla asioilleen tai töihin. Tämä on oikopolku. Teillä odottavat Israelin armeijan tiesulut ja jopa tuntien nöyryyttävä jonotus.

Palestiinalaisten kansannousut ovat israelilaisen Baskinin ja hänen palestiinalaisen kollegansa, tohtori Zakaria al Qaqin yhdessä johtaman IPCRI:n leipälaji. IPRCRI on maapallon ainoa israelilais-palestiinalainen politiikan tutkimuslaitos. Aluksi laitosta epäiltiin niin Israelin kuin palestiinalaistenkin propagandistiseksi peitejärjestöksi. Nyt tukijalistalta löytyvät niin EU, Ford Foundation, Maailmanpankki kuin Suomikin.

- Kun poliittinen tilanne on huono, rahoittajat ajattelevat, että tuon tukeminen on rahan tuhlausta. Kun menee paremmin, avustajat pohtivat, ettei sille enää kannata antaa rahaa, Qaq naureskelee.

Pöytätuuletin humisee, vieraille on tarjolla hedelmämehuja, pasteijoita ja makeaa. Tunnelma pienessä neuvotteluhuoneessa on leppoisa. Baskin ja Qaq naljailevat toisilleen veljellisesti. Käsi kädessä? Ei aina, IPCRI:ssäkään ei ole enkeleitä. Kun tilanne jännittyy palestiinalaisten pommi-iskun tai Israelin tekemän murhaiskun jälkeen, tunnelma laitoksessa on hyvin kireä, Baskin muistuttaa.

Tiistai / Yksinpuhelun luvattu maa

Se tapahtui eilisiltana, eikä se ollut unta. Betlehemissä ryhtyi tuikkimaan uusi tähti, kuten israelilainen päivälehti Ha'aretz kirjoitti. Taivaankappale on Ad-Darin uusi kulttuurikeskus, arkkitehti Juha Leiviskän suunnittelema. Talo haluaa rakentaa siltaa kulttuurien välille, mutta kukaan täällä kun ei tunnu kuuntelevan toista.

Eilinen kulttuurihetki jää yksinpuheluaallon alle Tel Avivissa. Välimeren rannalla sijaitsevan hotellin aulaan saapuu entinen eversti Ra'anan Gissin, pääministerin Ariel Sharonin lehdistöpäällikkö. - Jasser Arafat ja palestiinalaisten terrori ovat rauhan este, Gissin aloittaa.

Aivan kuin siamilaiset kaksoset, tämä toimijapari löytää itsensä joka vastaukseen ja ajatuskulkuun. Koko yli satavuotinen konflikti Palestiinassa ja Israelissa näyttää tiivistyvän Jihadiin, Hamasiin ja Arafatiin. Toimittajat kysyvät, Gissin vastaa väsymättä. Välillä hän napsii pari suolapähkinää, ottaa suullisen edessään olevasta punaviinilasista ja jatkaa sarjatultaan. - Te ette voi voittaa meitä, kukaan ei voi voittaa meitä. Liittykää meihin. Jos George W. Bush olisi ollut Yhdysvaltain presidentti 1930-luvulla, Hitler olisi lyöty ajoissa.

Gissinin lauseet sopivat täydellisesti televisioon. Niitä on harjoiteltu myytäväksi Yhdysvaltoihin, ainoille poliittisille markkinoille, joilla on merkitystä Israelille.

Keskiviikko / Voimakkaita ääniä

Tuon peruukin alla on rohkea nainen, Anat Hoffman koskettaa vieressään istuvan Tzvia Greenfieldin käsivartta. Peruukki on tyypillistä ortodoksijuutalaisille naisille, jollaiseksi Greenfieldiä ei usko. - Kasvoin vanhoillisessa ilmapiirissä. Pysyin pitkään yhteisössäni, kiinnostuin opiskelemisesta vasta myöhään. Huomasin yliopistossa, että koulutus on avain parempaan, ja että itsekritiikki on hankittu ominaisuus, Greenfield sanoo.

Vanhoillisissa yhteisöissä vallitsee älyllinen köyhyys. Grenfield on yhä poikkeus omiensa parissa. Hyvin harva nainen jättää yhteisönsä. Hän kertoo vanhasta koulukaveristaan, joka on jo lähes hampaaton. Ystävä oli nuorena tyttönä lahjakas matemaatikko. Loistava ura jäi toteutumatta. Kyllä hän sanoo yhä olevansa onnellinen elämäänsä.

Mieleen tulevat vanhat suomalaiset valokuvat, joissa nuoretkin naiset ovat jo parkkiintuneen näköisiä ja totisia, koska hymy paljastaisi puuttuvat hampaat. Greenfield menetti 35 serkkuaan natsi-Saksan toimeenpanemassa juutalaisten kansanmurhassa. Hän värisee kauhusta ajatellessaan palestiinalaisten terrori-iskuja linja-autoihin. Greenfield kuitenkin ponnistelee, jotta Lähi-itään saataisiin rauha. - Olemme uhreja, mutta olemme kehittäneet myös itsellemme uhrin ansan, hän sanoo.

Entä Anat Hoffman? Isovanhemmat Vitebskistä, ja hän kasvoi vapaamielisessä ja maallisessa perheessä. Päässä omat, pitkät vaaleat hiukset. Entinen mestariuimari, uudistusmielinen reformijuutalainen ja väsymätön tasa-arvon puolustaja. Hoffman on vienyt korkeimpaan oikeuteen 60 tapausta naisten oikeuksista arabien kansalaisoikeuksiin.

- Onnellisuus on yliarvostettua. Sen tavoittelu on niin amerikkalainen käsite, sanoo itsekin Kaliforniassa psykologiaa opiskellut Hoffman. - Elämme henkisessä puutteessa. Yksi haasteistamme on, millaista on olla juutalainen 2000-luvulla , hän toteaa ja katsoo suoraan silmiin. Kuka murhasi (pääministeri Jitzhak) Rabinin? Me olemme Israelissa toistemme kurkuissa kiinni, ei siihen tarvita aina palestiinalaisia, Hoffman jatkaa.

Torstai / Jalkapalloa ja tiesulkuja

Aina optimistinen professori Sari Nusseibeh on masentunut. Hän on juuri käynyt avaamassa jalkapallo-ottelun, jossa hänen johtamansa itäjerusalemilaisen Al-Qudsin yliopiston oranssimustat pelaavat sinikeltaisiin pukeutunutta paikallisseuraa vastaan. Al-Quds tekee 1-0 johtomaalin.
- Me voitamme ottelun, mutta he vievät maamme, Nusseibeh sanoo sarkastisesti.

"He" on Israelin hallitus. Istumme yliopiston urheilukampuksella. Jalkapallokentän takana kukkulalla näkyy kaivinkone ja puskutraktori, joka on myös Sharonin lempinimi. Israelin hallituksen suunnittelema turvamuuri halkaisee pian yliopistoalueen. Viranomaiset ovat antaneet jo useita määräyksiä maa-alueen takavarikoimiseksi. Siksiköhän Israelin poliisin jeeppi kurvaa paikalle ennen ottelua? Hämminkiä, mutta peli pääsee alkamaan. Ihmiset on saatava puolin ja toisin mukaan, muuten ei tule rauhaa.

Oxfordissa ja Harvardissa opiskellut Nusseibeh käynnisti kesällä oman tukiorganisaationsa, vastaavanlainen mutta erillään toimiva järjestö kerää nimiä listoihin Israelin puolella. Sitä johtaa entinen laivaston kenraali. Nusseibehin mielestä tiekartta-rauhansuunnitelmalta puuttuvat selkeät päämäärät, mutta jos nyt ei onnistuta, emme saa omaa valtiota ennen kesän 1967 sotaa vallinneilla rajoilla. Olemme uppoamassa, mutta emme saa heittää toivoa , hän sanoo.

On työlästä päästä Deir Abu Mishaalin kylään Ramallahista luoteeseen. Se sijaitsee pölyisellä kukkulalla monen tiesulun ja kuoppaisen hiekkatien päässä. Miehitettyä aluetta. Hammaslääkäri Fawaz Al-Dabah kertoo kylän klinikalla, että joskus hän pääsee läpi tiesuluista näyttämällä henkilökorttiaan, joskus ei. - Kuuden kilometrin matkaan voi kulua tunti, hän sanoo.

Al-Dabah hoitaa vain hampaita, mutta kertoo, että tiesulkujen takia kyläläisiä on menehtynyt sairaalamatkalla. - Oslon rauhansopimuksen (vuonna 1993) jälkeen suhteet israelilaisiin olivat hyvät.. On elettävä yhdessä, vaikka emme ole nyt ystäviä Israelin kanssa, hammaslääkäri sanoo.

Lähimmät israelilaiset ovat siirtokuntalaisia. Heihin ei haluta pitää yhteyksiä, mutta tunne on molemminpuolinen. Siirtokunnat ovat silti läsnä. Kylän erään talon edustalla joukko naisia tekee ristipistotöitä. Suuri osa töistä menee edelleen myyntiin Betlehemiin, Itä-Jerusalemiin tai Ramallahiin. Nurkassa lojuu myös muutama kipa eli jarmulka, juutalaisten miesten päässään pitämä pieni päähine. Niihin on kuvioitu Israelin ja Yhdysvaltain lippuja. Naisten ja äitien on jollakin tavalla pidettävä perheensä leivässä.

Perjantai / Ette te ole ulkopuolisia!

Jerusalemin itkumuuri

Ikkunasta näkyy illassa hämärtyvä kaupunkimaisema: oikealla Kalliomoskeijan kupoli, keskellä Öljymäki, vasemmalla Scopus-vuori, missä sijaitsee Heprealainen yliopisto. Tohtori Mahdi Abdul Hadi istuu nojatuolissa ikkunan vieressä, muttei vilkaisekaan näkymää. - Mutta ette te ole ulkopuolisia. Tämä kuuluu kaikille, Jerusalem kuuluu kaikille, olettehan te kristittyjä, olettehan! hän vastaa kysymykseen, mitä ulkopuoliset voisivat tehdä rauhan synnyttämiseksi.

Abdul Hadi jatkaa luentoaan palestiinalaisten politiikasta. Nimet ja asiat solisevat: Arafat, Mahmud Abbas, Marwan Barghouti, hudna, palestiinalaisparlamentti, arabien taipumus salaliittoteorioihin.

Vieressä istuva miettii, että Abdul Hadin vetoomus on jo kuultu. Jerusalem näyttää tosiaan kuuluvan kaikille. Jerusalemin yleisin näky kadulla ortodoksijuutalaisen jälkeen on ulkomainen avustustyöntekijä. Miehitetyillä alueilla parhaita kilometripylväitä ovat EU:n, Yhdysvaltain, yksittäisten valtioiden ja kansalaisjärjestöjen avustusprojektikyltit ja asioilleen pysähtyneet jeepit. Maineikkaan itäjerusalemilaisen American Colony hotellin iltabaari ja vieraskirja ovat täynnä merkkejä toimittajista. Liittyvätkö heihin pian kansainväliset rauhanturvaajat, Naton tai YK:n alaisuudessa? Kansainvälisten joukkojen pitäisi paitsi valvoa palestiinalaisten poliittisen järjestelmän uudistamista ja aseellisten joukkojen aseista riisumista, myös tarkkailla, että Israel vetäytyy miehitetyiltä alueilta ja purkaa siirtokunnat. Joukkojen olisi myös hoidettava pakolaisten asuttaminen Palestiinan valtioon , kirjoitti äskettäin Israelin entinen ulkoministeri Shlomo Ben-Ami.

Lauantai / Pandoran lipas kiinni
Matkalaukusta löytyy turvatarkastuksessa kaksi arabiankielistä kirjaa. Ne ovat peruskoulun oppikirjoja, osa Suomen ja Palestiinalaishallinnon välistä koulualan yhteistyöprojektia. Virkailija näyttää kirjoja kollegalleen, jonka kanssa hetken keskusteltuaan hän ojentaa kirjat takaisin. Kolmannessa tarkastuspisteessä riisutetaan vyö kaikilta nuorilta miehiltä. Penkillä istuessa ja housunkannatinta takaisin odottaessa ehtii miettiä.

Mielipidekyselystä toiseen suuri enemmistö israelilaisista ja palestiinalaisista olisi valmiita rauhaan. Kyllä elinkelpoiselle Palestiinan valtiolle, loppu palestiinalaisten terrorille ja Israelin siirtokunnille. Jerusalemin asema ja palestiinalaispakolaisten paluuoikeus? Tuskaisia ongelmia. Rauha ei olisi lämmin, mutta jostakin olisi aloitettava. Pandoran lipas olisi saatava pengottua läpi, sinetöityä ja kuljetettua historian arkistoon. Sieltä tutkijat ja muut asianomaiset voisivat kaivaa sen esiin vaikkapa kahdensadan vuoden kuluttua. Tuolloin eivät nykyiset väsyneet johtajat taatusti enää roikkuisi vallassa.

Jasser Arafat

Korruptoitunut Jasser Arafat on vapaustaistelija, joka ei ole osannut muuttua ajan myötä. Arafatin palestiinalaiset vastustajat välttävät hänen arvostelemistaan ääneen taktisista syistä. Israelilaisen Peace Now -järjestön edustaja Dror Etkes ei säästele omiaan: Sharon on Israelin historian katastrofaalisin pääministeri. Hän ei suinkaan ole tyhmä mutta vastenmielinen ja arrogantti. Ja entä amerikkalaiset? Eivät he ole Israelin puolella. Jos he olisivat oikeasti Israelin puolella, he eivät tukisi nykymenoa, Etkes jatkaa.

Jumbo-Jet nousee viimein Ben Gurionin lentokentältä. Kone katoaa yllä aukeavaan taivaan nieluun. Vasemmalla puolella välkehtii Välimeri, oikealle puolelle jää Pyhä maa/Palestiina vuonna 2003.

Teksti: Janne Hopsu. Kirjoittaja on ulkomaantoimittajana MTV3:n uutisissa. Hän kävi Israelissa ja Länsirannalla elo-syyskuun vaihteessa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme