Mainos
Mainos

Hohhoijaa, Irene — New Yorkin asukkaat pettyivät "hirmumyrskyyn"

Irene-myrsky tuli ja pauhasi läpi New Yorkin, mutta kaupunkilaisia myrsky ei juuri hätkäyttänyt. Moni kertoi jopa pettyneensä etukäteen varoiteltuun myrskyyn.

– Nukuin läpi koko homman totesi kaupungin keskiosissa asuva James Trager toteaa CNN:n haastattelussa.

– Se ei ollut yhtikäs mitään. Liioittelua.

Brooklynissä asuva CNN:n toimittaja Steve Kastenbaum oli samoilla linjoilla.

– Olemme varmaan kaikki hieman yllättyneitä siitä, kuinka nopeasti myrsky meni ohi ja sade lakkasi.

Toimittajan mukaan Brooklynissa kaduilla oli myrskyn aikana runsaasti tulvavettä ja puunoksia. Uhkarohkeimmat uhmasivat silti säätä.

– Näin jopa joitakin ihmisiä lenkillä. Tämä ei ole mikään vitsi, vaan melko tyypillistä Brooklynille. Täällä kukaan ei anna minkään tai kenenkään estää itseään.

Tulvien vaikutukset yhtä huolena

Viranomaiset silti yhä huolissaan tulvimisen vaikutuksesta. Tulvat saattavat sotkea sähkörakenteita ja muita kaupungin tärkeitä maanalaisia kohteita. Vielä ei ole esimerkiksi selvää, koska metroliikenne saadaan käyntiin.

Pelastustöitä johtavaa virastoa edustavan Joseph Brunon mukaan myrsky riepotteli rankimmin Coney Islandin ja Queensissä sijaitsevan Rockaway Beachin välistä aluetta.

– Kaiken kaikkiaan luulen, että olemme kuitenkin selvinneet tästä, hän totesi.

– Noin 50 000 ihmistä on ilman sähköä. Se on aika hyvin näin suuressa kaupungissa. Selvisimme hyvin, mutta myös varauduimme hyvin.

Moni on arvostellut kuitenkin viranomaisia ja media siitä, että myrskyllä peloteltiin ihmisiä turhaan. Kaikki eivät ottaneet varoituksia alunperinkään kovin vakavasti.

Esimerkiksi valokuvaaja Tom Sobolik osallistui lauantaina naapurustossaan järjestettyihin hurrikaanijuhliin.

– Kaikki kertoivat siellä kuinka he ovat valmistautuneet, ja kuinka kaikki se on turhaa. Tämä osoittautuikin lopulta todeksi. Media suurenteli tätä hommaa aivan kohtuuttomasti.

(MTV3)

Katso Päivi Sinisalon raportti Washingtonista:

Lue myös:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme