Mainos
Mainos

Hollannin siipikarjatilat vaikeuksissa lintuinfluenssan takia

Hollanti on Euroopan toiseksi merkittävin siipikarjan viejä Ranskan jälkeen.

Viisi maata on kieltänyt hollantilaisen siipikarjan ja siipikarjanlihan tuonnin sen jälkeen kun maasta löydettiin lintuinfluenssavirusta viime viikolla, kertoi Hollannin maatalousministeriö. Tuonnin ovat kieltäneet Venäjä, Filippiinit, Singapore, Taiwan ja Hongkong.

Hollannin viranomaiset teurastivat viime viikolla 25 000 kanaa maan keskiosassa Gelderse Valleissa sijaitsevalla tilalla. Ainakin 30 muuta tilaa eristettiin taudin leviämisen pelossa.

Hollannista viime viikolla tavattu virus kuuluu tappavaan H7-viruskantaan, mutta ei ole yhtä vaarallinen kuin maassa vuonna 2003 riehunut H7N7-virus, jonka vuoksi jouduttiin teurastamaan yli 30 miljoonaa lintua.

H7-virus on erittäin tarttuva ja vaarallinen linnuille, mutta aiheuttaa erittäin harvoin ihmisten kuoleman. Vuoden 2003 epidemian aikana virus tarttui Hollannissa liki 90 ihmiseen, joista vain yksi kuoli.

Hollannissa ei ole koskaan esiintynyt ihmiselle vaarallisinta H5N1-virusta, johon on ympäri maailmaa kuollut tähän mennessä satakunta ihmistä.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme