Mainos
Mainos

Hollannin ulkoministeri keksi Putin-tapaamisen omasta päästään – Meemintekijät ilakoivat: "Halbe kävi täälläkin"

Hollannin ulkoministeri on joutunut eroamaan paikkansapitämättömien Putin-puheiden vuoksi. Ulkoministeri Halbe Zijlstra oli väittänyt vaalikampanjassaan osallistuneensa kokoukseen, jossa Venäjän presidentti Vladimir Putin olisi kertonut aluelaajennushaluistaan.

Ulkoministeri Halbe Zijlstra joutui eilen myöntämään, ettei ole koskaan osallistunut väittämäänsä kokoukseen Vladimir Putinin kanssa. Tänään hän ilmoitti erostaan ja myönsi, että hänen poliittinen uskottavuutensa on romahtanut. 

Putin-puheet vaalikampanjan siivittäjänä

Hollannin hallitus nytkähti kohti poliittista kriisiä tiistaina kun parlamentti määräsi ulkoministeri Halbe Zijlstran kuultavaksi valehtelusta koskien Vladimir Putinia.

Pääministeri Mark Rutte on tähän asti seissyt ulkoministerinsä tukena, mutta nyt Zijlstra on ajautunut mahdottomaan tilanteeseen. Myös pääministeri Rutte itse on kiusallisessa tilanteessa, sillä hän on tiennyt tammikuun lopulta lähtien, että Zijlstra on suurimmaksi osaksi keksinyt tarinansa Putinista.

Ziljstra myönsi maanantaina valehdelleensa. Zijlstra väitti vaalikampanjassaan vuonna 2016, että kymmenen vuotta aiemmin hän olisi osallistunut tapaamiseen Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa. Putin oli Ziljstran mukaan kyseisessä tapaamisessa kertonut tavoitteestaan aluelaajennuksiin Venäjän rajojen ulkopuolelle.

Eilen Zijlstra joutui myöntämään ettei ole koskaan osallistunut tällaiseen kokoukseen vaan kuullut tarinan presidentin kommenteista joltakulta muulta. Oppositio kiivastui paljastuksesta ja vaati välittömästi Ziljstran eroa.

Korkean tason rikkinäinen puhelin

Tapahtumasarja muistuttaa klassista seurapeliä, rikkinäistä puhelinta. Zijlstra on saanut tietonsa vääristyneenä toisen tai useamman käden kautta, tehnyt omat tulkintansa ja esittänyt sitten tilanteen omakohtaisesti koettuna. 

Sanomalehti De Volkskrantin mukaan Zijlstra oli saanut Putinin kommentit sähköpostitse öljy-yhtiö Shellin entiseltä johtajalta Jeroen van der Veeriltä joka puolestaan oli ilmeisesti itse tavannut Putinin. Zijlstra oli kuitenkin lehden mukaan ymmärtänyt van der Veerin välittämät kommentit väärin ja väittänyt lisäksi kuulleensa ne itse.  

Tapaus on vakava, mutta kuten poliittisissa kriiseissä usein käy, tapaus on innoittanut jo lukemattomia nettimeemejä. Zijlstra esiintyy nyt Twitterissä lukemattomissa, tahallisen kömpelösti käsitellyissä kuvissa mm. kuun pinnalla ja tilannehuoneessa Barack Obaman ja Hillary Clintonin kanssa. 

Juuri ennen Malaysian Airlines -turman syytteitä

Venäjän suurlähetystö Hollannissa on jo antanut lausuntonsa, jonka mukaan Ziljstran väitteet ovat tahallinen yritys luoda vääriä mielikuvia Venäjästä. 

– Venäjää syytetään usein disinformaation levittämisestä. Hollannin viranomaiset antavat jatkuvasti sellaisia lausuntoja. Eikö tässä ole esimerkki valeuutisista joita kohdistetaan meidän maahamme, suurlähetystö kysyy. 

Ajoitus on Hollannille monella tapaa kiusallinen. Hollannissa valmistellaan parhaillaan syytteitä Malaysia Airlinesin turmasta, jossa kuoli 196 hollantilaista. Hollantilaisviranomaisten mukaan koneen pudotti venäläisvalmisteinen Buk-ohjus, joka ammuttiin Venäjä-mielisten separatistien hallitsemalta alueelta Ukrainasta. Venäjä on kiistänyt väitteen.

Mielenkiintoiseksi ministerin erokohun ajoituksen tekee myös se, että Zijlstran oli tarkoitus matkustaa huomenna Moskovaan tapaamaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovia.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme