Mainos
Mainos

Hollantilaiselle tennisvalmentajalle 18 vuoden tuomio miljonäärin murhaamisesta – aikoo valittaa tuomiosta

Tennisvalmentaja Mark de Jong on tuomittu 18 vuoden vankeuteen miljonääri Koen Everinkin puukottamisesta hengiltä tämän omassa kodissa Alankomaiden Utrechtissa sijaitsevassa Bilthovenissa.

De Jongin asianajaja sanoi tuoreeltaan De Telegraafin mukaan, että tuomittu ei tyydy ratkaisuun, vaan aikoo valittaa.

Syytetty ei lehden mukaan ollut oikeusistunnossa paikalla tuomion julistamisen hetkellä, sillä hän oli tilanteesta niin hermostunut.

Everink löytyi hengiltä puukotettuna kotoaan maaliskuussa 2016. Löydön teki aamulla tämän kuusivuotias tytär. Miestä oli lyöty lukuisia kertoja hänen omilla keittiöveitsillään.

Epäilyt kohdistuivat pian tapauksen jälkeen Hollannin ykköstennispelaajan Robin Haasen valmentajaan Mark de Jongiin. Valmentaja oli muun muassa lainannut Everinkilta 80 000 euroa rahoittaakseen nettipokeriaddiktiotaan.

Ruumiin löytymistä edeltäneenä iltana miehet olivat katsoneet yhdessä jalkapalloa Everinkin talolla. Poliisi löysi tutkimuksissaan surmatun verta De Jongin autosta ja tekopaikan lattialta kirjekuoren, johon oli painautunut valmentajan verinen kengänjälki. Lisäksi Everinkin kadonnut arvokello löytyi myöhemmin De Jongin siskon luota.

Valmentaja pidätettiin kolme viikkoa myöhemmin tämän saapuessa takaisin Alankomaihin tennisturnauksesta Miamista. Haasea ei ole epäilty teosta, mutta myös hän joutui todistamaan oikeudessa.

De Telegraaf -lehden mukaan De Jong on puolustuksekseen kertonut tuntemattomaksi jääneen miesjoukon kidnapanneen hänet ja surmanneen Everinkin.

Oikeus ei pitänyt väitteitä uskottavina. Syyttäjän mukaan De Jong oli suunnitellut murhaa pitkään ja jopa hakenut internetistä ohjeita tekoa varten. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot