Mainos
Mainos

Homoparien vihkikaava valmisteluun Ruotsissa

Ruotsin evankelis-luterilaiselle kirkolle ryhdytään valmistelemaan homoparin vihkitoimitusta. Uppsalassa koolla oleva kirkolliskokous päätti selvällä enemmistöllä valmistelun aloittamisesta. Esitys valmistunee ensi vuonna.

-

Ruotsin evankelis-luterilaiselle kirkolle ryhdytään valmistelemaan homoparin vihkitoimitusta. Uppsalassa koolla oleva kirkolliskokous päätti selvällä enemmistöllä valmistelun aloittamisesta torstaina. Esityksen on oltava valmis ensi vuonna. Se, koska vihkitoimitus mahdollisesti otetaan käyttöön, jäi tällä kertaa avoimeksi. Päätös jättää muutenkin tulkinnan varaa.

Arkkipiispa KG Hammarin mielestä nyt ei tehty periaatepäätöstä siitä, että homoseksuaalit saavat oman kirkollisen toimituksensa. Päätös oli hänen tulkintansa mukaan "askel prosessissa". Kirkolliskokous ei hyväksynyt ehdotusta, jonka mukaan vihkitoimituksesta olisi päätetty jo kuluvan istuntokauden aikana.

Homosuhteiden vastustajien esitys siitä, että avioliitto olisi määritelty ainoastaan miehen ja naisen väliseksi suhteeksi, ei saanut kannatusta sekään. Ruotsin kirkko on jo aiemmin siunannut samaa sukupuolta olevien pariskuntien liittoja, mutta ne on rekisteröitävä kirkon ulkopuolella. Kirkko ei myöskään puutu työntekijöidensä homoseksuaalisuuteen. Kirkolliskokouksen pappisjäsen Ann-Cathrin Jarl kiitti päätöstä.

-Ruotsin kirkko on ottanut itselleen profeetallisen roolin. Olemme ensimmäinen merkittävä kirkko, joka on edennyt tähän saakka, Jarl, itsekin homoseksuaali, sanoi uutistoimisto Reutersille. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa käsitellään pian kysymystä samaa sukupuolta olevien pariskuntien siunaamisesta. Se tulee esille marraskuun kirkolliskokouksessa.

(MTV3- STT-TT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme