Mainos

Hongkongin lauttaturman kuolonuhreja yhä enemmän

Viranomaistietojen mukaan Hongkongin edustalla sattuneessa laivaonnettomuudessa on kuollut ainakin 36 ihmistä, kertovat viranomaiset uutistoimisto AFP:lle. Lisäksi kymmeniä on loukkaantunut.

Onnettomuus tapahtui illalla Lamman saaren edustalla, kolmisen kilometriä lounaaseen Hongkongista. Paikallinen sähköyhtiö oli viemässä työntekijöitään ja heidän perheenjäseniään ilotulitusta katsomaan, kun heitä kuljettanut matkustajalautta ja toinen alus törmäsivät. Matkustajalautalla oli yli 120 matkustajaa.

– Oltuamme noin 10 minuuttia vesillä alus törmäsi meihin sivulta kovalla vauhdilla. Perä alkoi upota, BBC siteerasi South China Morning Postin haastattelemaa matkustajaa.

Toinen laiva selvisi törmäyksestä tiettävästi vähin vaurioin, mutta matkustajalautta upposi törmäyksen jälkeen, ja kymmenet ihmiset joutuivat mereen.

Vesillä oli tapahtumahetkellä runsaasti liikennettä, sillä hongkongilaisten viikonloppuvapaa ulottui maanantaille paikallisen keskisyksyn juhlan ja Kiinan kansallispäivän johdosta.

(MTV3 - STT - AFP -Reuters)

Katso Petri Sarasteen raportti Pekingistä:

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot