Mainos
Mainos

Housuton taksinkuljettaja mykisti asiakkaan – katso kuva

Australiassa Perthissä taksilla matkustanut nainen koki epämiellyttävän yllätyksen, kun tämä huomasi kesken matkan taksinkuljettajansa pukeutuneen vain puoliksi. Mieskuljettajalla ei ollut nimittäin lainkaan housuja jalassa.

Tapaus sattui viime viikonloppuna 21-vuotiaalle Jessie Gravettille. Gravett nappasi taksin sunnuntaina noin puoli yhden aikaan yöllä. Noin puolivälissä matkaa nainen havaitsi taksinkuljettajansa olevan ilman housuja.

Gravett ei huomannut housuttomuutta heti, sillä hän viestitteli taksiin noustessaan poikaystävänsä kanssa, eikä kiinnittänyt kuljettajaan huomiota.

Kun Gravett lopulta tuli katsoneeksi kuljettajaa, huomasi hän ettei miehellä ollut mitään jalkojensa peittona.

– Olen 99 prosenttisen varma, ettei hänellä ollut shortseja, Gravett kertoi Perth Now -lehden haastattelussa.

– Ainoa vaate jonka näin tämän tyypin päällä, oli hänen työpaitansa.

Gravett ei halunnut nostaa miehen housuttomuutta esille autossa ollessaan.

– En puhunut hänen kanssaan, enkä kysynyt miksi. Hänellä olisi saattanut olla täysin harmittomat aikeet, mutta mikäli hänen aikeensa olivat pahoja, en halunnut kysyä siitä mitään.

Taksista poistuessaan Gravett nappasi tapauksesta kuvan kamerakännykällään todisteeksi. Hän jätti tapauksesta myös virallisen valituksen taksiyhtiölle.

Alueen liikennevirasto on kertonut tutkivansa asiaa ja aikoo haastatella housutonta taksikuskia ensi viikolla.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme