Mainos
Mainos

Höyre kiri taas Norjan työväenpuolueen ohi

Oikeistopuolue Höyre on jälleen kirinyt työväenpuolueen ohi Norjan suurimmaksi puolueeksi. Norjan Gallupin tekemän kyselyn mukaan Höyren kannatus on 25,5 prosenttia, kun vaaleihin on enää aikaa 13 päivää.

VG-lehden ja TV2:n tänään julkaisemien tulosten mukaan työväenpuolueen tuki on puolestaan huvennut kolmisen prosenttiyksikköä 24,5 prosenttiin.

Höyren puoluejohtaja Jan Petersen oli hyvin tyytyväinen tuoreimman kyselyn tuloksiin ja arveli tänään, että vaalikampailun loppusuorasta tulee kaksintaistelu juuri Höyren ja työväenpuolueen kesken.

-Tilanne on nyt asettunut uomiinsa ja puolueet ovat vahvimmillaan. Tästä tulee kaksinkamppailu meidän kesken, hän arvioi.

Työväenpuolueen puheenjohtaja Thorbjörn Jagland ei luonnollisestikaan voinut olla yhtä tyytyväinen mittauksen tulokseen. Tappiomielialaan ei hänen mukaansa ole kuitenkaan mitään syytä.

-Ainoa mielipidemittaus, joka on todella tärkeä, tehdään vaalipäivänä. Nyt kaikki kortit ovat pöydällä, ja meillä on vielä mahdollisuus parantaa asemiamme. Miljoona äänestäjää ei ole vielä lyönyt lukkoon kantaansa, joten tilanne on täysin avoin. Me pidämme kiinni viestistämme varmistaa hyvinvointivaltion olemassaolo, ja jos tämä ei riitä, niin sitten se ei riitä, Jagland sanoi.

Pääministeri vihjaisi VG-lehden haastattelussa tiistaina, että työväenpuolue saattaa luopua hallitusvastuusta, jos puolue ei selviä vaaleista suurimpana puolueena.

-Minun selkeänä päämääränäni on, että työväenpuolueesta tulee vaalien myötä maan suurin puolue, Stoltenberg sanoi.

Hän ei kuitenkaan suostunut vastaamaan suoraan, jättääkö hän pääministerin tehtävät, jos tavoitteesta jäädään 10. syyskuuta pidettävissä vaaleissa.

(MTV3-STT-NTB)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme