Mainos
Mainos

Hu ja Bush tapasivat Washingtonissa

Bush ja Hu keskustelivat kaupan ja talouden ohella Pohjois-Korean ja Iranin ydinohjelmista.

Kiinan presidentti Hu Jintao on tavannut Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin Valkoisessa talossa. Tervetuloseremonia keskeytyi, kun valokuvaajien joukossa seissyt Falun Gong -liikkeen kannattaja ryhtyi sättimään Huta.

Mielenosoittaja ehti huutaa valokuvaaja-aitiossa usean minuutin ajan, ennen kuin vartijat veivät hänet mukaansa. Välikohtaus näytti nolostuttavan Huta, jota syytetään liikkeen jäsenten vainoamisesta.

Valkoisen talon ulkopuolelle oli kerääntynyt suuri joukko mielenosoittajia. Sadat ihmiset protestoivat muun muassa Kiinan ihmisoikeusrikoksia ja Tiibetin miehitystä vastaan.

Bush tukee Kiinan yhdistymistä

Bush vakuutti Hulle, että Yhdysvallat tukee vastaisuudessakin Kiinan pyrkimyksiä yhdistää Taiwan ja Manner-Kiina yhdeksi valtioksi. Hän kuitenkin kehotti molempia välttämään yksipuolisia päätöksiä ja provokaatioita.

Hu lupasi puolestaan etsiä rauhanomaista ratkaisua Pohjois-Korean ja Iranin ydinohjelmista syntyneisiin kiistoihin. Hän kehotti etenkin Pohjois-Koreaa koskevien neuvottelujen osapuolia osoittamaan joustavuutta.

Hu ja Bush keskustelivat myös taloudesta. Hu vakuutti Kiinan jatkavan kaupan vapauttamista.

- Jatkamme kotimaisen kysynnän kasvattamista sekä talouden ja yhteiskunnan nopeaa ja tasapainoista kehittämistä, hän sanoi. - Uudistamme valuuttajärjestelmää, avaamme markkinoita, vahvistamme omistusoikeutta ja jatkamme Kiinan ja Yhdysvaltojen välistä yhteistyötä sekä kauppaa.

Hu lupasi vahvistaa yuania

Hu sanoi Kiinan jo aloittaneen yuanin vaihtokurssin vahvistamisen. Yhdysvallat on painostanut Kiinaa vahvistamaan valuuttansa kurssia, jotta vientiä Kiinaan saataisiin lisättyä. Bush pyysi Kiinaa myös sallimaan maassa toimiville amerikkalaisyrityksille samanlaiset vapaudet kuin se antaa omille yrityksilleen.

- Kauppasuhteemme voivat vahvistua entisestään, kun Kiina omaksuu käytännöt, jotka sallivat amerikkalaisten yritysten kilpailla Kiinassa yhtä vapaasti kuin kiinalaiset yritykset voivat kilpailla Yhdysvalloissa, Bush sanoi.

Ennen tapaamisen alkua Hu myönsi, että suurten talouksien välillä syntyy ajoittain kiistaa kaupan säännöistä. - Sitä ei kuitenkaan pidä politisoida, Hu huomautti.

Eilen Hu tapasi Seattlessa Microsoft-yhtiön perustajan ja maailman rikkaimman miehen Bill Gatesin. Gates vihjasi Hulle, että Kiinan tulisi kunnioittaa internetin käyttäjien oikeuksia vapaaseen tiedonhankintaan ja -levitykseen.

Kiinan kommunistihallinto on monin tavoin rajoittanut kansalaisten internetin käyttöä.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme