Mainos
Mainos

Huono sää siirsi Atlantiksen laskeutumista

Yhdysvaltain avaruushallinnon mukaan sukkulan pitää päästä maan kamaralle viimeistään lauantaina, jolloin sen akkujen lataus alkaa hiipua.

Avaruussukkula Atlantiksen laskeutumista on jouduttu lykkäämään huonon sään vuoksi.

Atlantiksella olisi ollut kaksi mahdollisuutta laskeutua Cape Canaveralin tukikohtaan Floridaan. Pilvinen ja sateinen sää esti kuitenkin yritykset.

Sukkula ei voi laskeutua sateessa, sillä vesi voisi vahingoittaa sen pohjassa olevia tuhansia keraamisia laattoja, jotka suojaavat alusta laskeutumisvaiheen polttavalta kuumuudelta.

Asiaan palataan myöhemmin tänään. Jos Floridassa on edelleen huono sää, Atlantis voi laskeutua myös Kaliforniaan Edwardsin ilmatukikohtaan.

Sen pitää päästä maan kamaralle viimeistään ylihuomenna, jolloin sen vetykäyttöisten akkujen lataus alkaa hiipua.

Atlantis alkoi valmistella laskeutumista sen jälkeen, kun sen lämpökilpi oli todettu ehjäksi. Lämpökilpiin on kiinnitetty erityistä huomiota sen jälkeen kun Columbia-sukkula tuhoutui lämpökilvessä olleen halkeaman vuoksi kesken laskeutumisen vuonna 2003. Sukkulan seitsenhenkinen miehistö sai onnettomuudessa surmansa.

Atlantis aloitti matkansa kansainväliselle avaruusasemalle kesäkuun 8. päivä. Astronautit huolsivat perille päästyään avaruusasemaa ja kävelivät avaruudessa neljä kertaa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme