Mainos
Mainos

Hurrikaani etenee USA:n etelärannikolla

Hirmumyrsky Ivan on surmannut Yhdysvaltain eteläosissa jo ainakin kahdeksan ihmistä. Hirmumyrsky Jeanne uhkaa nyt Dominikaanista tasavaltaa, Haitia ja satoja Karibian pikkusaaria.

Hirmumyrsky Ivan on iskenyt Yhdysvaltain etelärannikolle. Myrsky on surmannut jo ainakin kahdeksan ihmistä.

Miljoonien Meksikonlahden asukkaiden helpotukseksi hirmumyrsky näytti heikkenevän sisämaahan päin edetessään. Viranomaiset kuitenkin varoittivat, että tuhojen kannalta pahin saattaa vielä olla edessä, sillä voimakkaimmillaan 50 metriä sekunnissa puhaltava tuuli ja rankkasateet nostattavat tulvia. Lisäksi yli 600 kilometrin levyisestä myrskyrintamasta irtaantuu tornadoja.

Floridan koillisosiin iski paikallisten tiedotusvälineiden mukaan tänä aamuna kymmenkunta tornadoa. Niistä annettiin varoituksia myös Georgiassa. Ivaniin liittyviä kuolemantapauksia oli kahdeksan tuntia Ivanin rantautumisen jälkeen vähintään kahdeksan, uutistoimisto AP:n mukaan ainakin 12.

New Orleans säästyi

Ivanin myrskynsilmä iski rannikolle Alabamassa Mobilen kaupungin läheisyydessä jatkaen matkaansa Alabamaa ja Mississippiä ylöspäin. Lähipäivien rankkasateiden aiheuttamista tulvista ja maanvyöryistä varoitettiin tuhansien kilometrin päässä aina Pennsylvaniassa asti. Evakuoidun 200 000 asukkaan Mobilen keskustan kaduilla oli sikin sokin kaatuneita puita, tuulen repimiä liikennemerkkejä ja rakennuksista irronneita kappaleita.

Tuhojen laajuudesta ei vielä ollut tarkkaa tietoa, mutta mm. öljyteollisuudelle tärkeä alue näytti välttyneen pelätyltä suurkatastrofilta. Suuri määrä asuinrakennuksia on kuitenkin vaurioitunut. Sähköt olivat poikki sadoiltatuhansilta ihmisiltä, ja juomaveden jakelussa oli ongelmia.

Katastrofia pelättiin etukäteen ehkä vielä enemmän Lousianassa, joka nyt jäi myrskyrintaman reunalle. 1,5 miljoonan asukkaan New Orleans on suurelta osin merenpinnan alapuolella. Siellä Mississippijoki tulvi jonkin verran, mutta turvaportit estivät sitä valtaamasta historiallista kaupunkia.

Haitissa pelätään pahinta

Säätieteilijöiden huomio kiinnittyy koko ajan enemmän jälleen uuteen, hurrikaanin voimakkuuden saavuttaneeseen hirmumyrsky Jeanneen. Se uhkaa nyt Dominikaanista tasavaltaa, Haitia ja satoja Karibian pikkusaaria. Etenkin Haiti on suuressa vaarassa. Haitin metsät on suurimmaksi osaksi hakattu, mikä lisää tulvien ja maanvyöryjen todennäköisyyttä. Valtio on rutiköyhä eikä siten itse pysty tarjoamaan riittävästi hätäapua kahdeksalle miljoonalle asukkaalleen.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme