Mainos

Hurrikaanien uhreille järjestetään konsertti Texasissa – paikalla melkoinen johtajaviisikko

Texasissa College Pointin kaupungissa järjestetään lokakuun 21. päivä hyväntekeväisyyskonsertti hurrikaaneissa kärsineiden ihmisten auttamiseksi, kertoo NBC News.

Konserttiin odotetaan myös poikkeuksellisen arvovaltaisia herrasmiehiä. Kaikki edelleen elossa olevat Yhdysvaltojen entiset presidentit Barack Obama, George Bush nuorempi, Bill Clinton, George Bush vanhempi sekä Jimmy Carter aikovat saapua paikalle tukemaan varainkeruuta apua tarvitseville.

Konsertin järjestää presidentti Bush vanhemman presidentillisen kirjaston säätiö. Kaikki lipputulot käytetään hurrikaanien uhrien auttamiseksi.

– On tärkeää, että näiden tuhoisin myrskyjen uhrit tietävät, että olemme heidän kanssaan, vaikka myrskyistä toipuminen näyttääkin ikuiselta urakalta, presidentti Bush vanhempi totesi konsertista.

Toistaiseksi ei tiedetä, kutsuttiinko tapahtumaan myös istuva presidentti Donald Trump. NBC Newsin mukaan Valkoinen talo ei vastannut kommenttipyyntöihin aiheesta.

Konsertin nimeksi on annettu "deep from the heart" eli suomennettuna syvältä sydämestä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot